lauantai 8. tammikuuta 2011

Terveellä maalaisjärjellä

Maalaisjärki on kuin huumorintaju. Kukaan ei omasta mielestään tarvitse sitä lisää.

Kaikki hoitavat hevosiaan maalaisjärjellä. Useat vielä terveellä sellaisella. Onko julistus "hoidan hevoseni maalaisjärjellä ja huolella niiden tarpeiden mukaan" lopulta täysin tyhjä lause? Se saattaa kertoa ainoastaan sen, että sen lausunut on joskus törmännyt ihmisiin, jotka eivät hänen mielestään tee niin. Mitä maalaisjärki oikeastaan pitää sisällään?

Tallipaikkaa etsivä joutuu tekemään melkoisen salapoliisityön selvittääkseen, millainen maalaisjärki tallilla jyllää. Ensivaikutelma voi pettää samalla tavalla, kuin ensitreffeillä ajattelet treffikumppanin olevan hauska ja huumorintajuinen. Maalaisjärjen mukainen hoito voi joskus olla eläinsuojeluviranomaisen mielestä eläinrääkkäystä. Toisessa ääripäässä on ylihoito, jolta hevosta ei pysty suojelemaan mikään taho. Silloin todella tarvittaisiin joku, jolla on maalaisjärkeä...

Tavallaan se on yksinkertaista: jos hevosia ei hoideta, hevoset kärsivät. Täysihoitotallissa on kuitenkin vaikea puuttua sellaiseen hevosen laiminlyöntiin, jossa ei voida osoittaa tapahtuneen eläinsuojelurikosta. Tällainen on esimerkiksi tallivuokransa hoitava henkilö, jonka hevosta joku muu hoitaa ruokinnan ja ulkoiluttamisen osalta. Eläinsuojelurikosta ei tietenkään tapahdu, ennen kuin hevonen jätetään heitteille, mitä ei tietenkään tapahdu niin kauan kuin tallivuokra maksetaan. Eläinsuojelulaki siis edellyttää perustarpeista huolehtimista. Voidaanko siis sanoa, että maalaisjärjen mukaan vain hevosen perustarpeet tulee tyydyttää?

Silti asia tuskin on näin yksinkertainen. Ylihuolelliseen puunaamiseen menee suhteettomasti aikaa ja rahaa, ja joskus siitä voi olla hevoselle jopa haittaa. Jos taas tallilla hoidetaan hevosia ylihuolellisesti vastoin hevosenomistajan maalaisjärkeä, alkaa omistaja voida huonosti. Huolellista hoitoa voidaan pitää sairauksien ehkäisynä, mutta vaikea sitä on todistaa, mitkä kaikki sairaudet ennakkoon ehkäistiin. Onko siis kyse hätävarjelun liioittelusta?

90-luvulla ratsastuskoulun tuntihevosten hoitajien perusrutiineihin kuului hevosten jalkojen päivittäinen pesu sekä suupielten ja vuohisten rasvaaminen Helosanilla. Kavioitakin rasvattiin ja öljyttiin. Kaikkiin pieniin haavoihin laitettiin puhdistusainetta ja Helosania. Nykyisin yhä useammat uskovat, että liian ahkeralla pesemisellä pestään ihosta pois suojaava kerros ja iho altistetaan tulehduksille. Pienten naarmujen pitää antaa hengittää eikä niitä tukita rasvoilla, sillä talliolosuhteissa haavan täydellinen puhdistaminen on utopistinen tavoite ja rasvaamalla vain sidotaan pöpöt haavaan kiinni. Kengittäjät sanovat, että kavioita hoidetaan ruokinnan kautta sekä säännöllisellä kengityksellä. Kaikki muu on kosmeettista.

20 vuotta sitten ratsastuskoulun tuntihevoset eivät ulkoilleet arkipäivisin vapaina: nehän liikkuivat neljäkin tuntia päivässä ratsastustunneilla ja ajateltiin, etteivät ne muuta liikuntaa kaipaa. Nykyisin tuntihevoset ymmärtääkseni ulkoilevat siinä missä yksityiset. Liikuntaa ne silti saavat enemmän ja pysyvät siksi terveinä. Mielenkiintoista silti on, että monet tuntihevoset elävät vanhoiksi ja voivat hyvin saadessaan yksinkertaista ruokaa. Monia yksityisomistuksessa olevia syötetään monimutkaisesti ja siirretään lopulta 15-vuotiaana eläkkeelle. Säällä kuin säällä ulkona paikallaan seisova eläkeläinen jäykistyy. Ja aivan varmasti omistaja ajattelee maalaisjärjellä, että se on vanha ja jäykkä eikä sitä enää voi ratsastaa kuten ennen.

Asiat ei tietenkään ole näinkään yksinkertaisia. Aktiivinen kisakäyttö voi rasittaa jänteitä ja niveliä, mutta aluetasolla kisaava hevonen ei ole aktiivisessa käytössä oleva kisahevonen, jonka tarvitsisi siirtyä eläkkeelle. Tunti liikuntaa päivässä on minimi, sanovat minua viisaammat eikä sitä korvata kokopäivätarhauksella. Hevonen on luotu liikkumaan. "Vierivä kivi ei sammaloidu", tuumasi ystäväni, jonka 28-vuotias suomenhevonen siirtyi tuntihevosen hommista saappaat jalassa vihreämmille laitumille reilu vuosi sitten.  On varmasti niin, ettei Willen kaltaisia hevosia enää valmisteta. Willen selässä minäkin olen saanut ottaa tuntumaa vesihaudassa laukkaamiseen. Minä olin 29-vuotias noviisi ja Wille 27- vuotias Opetusmestari. Todellinen sellainen.

Monen olen kuullut sanovan, että hevosia on syytä opetella hoitamaan juuri ratsastuskoulussa, sillä siellä ei tehdä hevosille mitään ylimääräistä ja turhaa. Samalla logiikalla ihmiset hoitavat esikoistaan aivan eri tavalla huolehtien kuin pahnan pohjimmaista. Kokemus tuo siinäkin varmuutta. Massojen hoitamisessa voi kuitenkin yksilöllisyys kärsiä, mutta kuinka paljon yksilöllisyyttä hevoset sitten tarvitsevat? Tästäkin on eriäviä mielipiteitä. Kyllä hevosissa niitäkin on, jotka eivät laskisi kavioitaan lätäkköön vaan kipittäisivät mieluiten maneesiin. Mistä päästään siihen viimeiseen kysymykseen: kuinka iso osa hevosen tarvitsevuudesta on itse asiassa omistajan tarvetta? Onko ihmisen hoitoa kohtuuttomasti tarvitseva hevonen itse asiassa joutunutkin maalaisjärjettömän kynsiin?

Maalaisjärjellä ajatellen hevonen haluaa kokopäivätarhailla. Maalaisjärjellä ajatellen hevoset otetaan kurjalla säällä sisään. Maalaisjärjellä ajatellen hevonen tarvitsee loimen. Maalaisjärjellä ajatellen hevonen tarvitsee kovalla pakkasella useamman loimen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hanakkaa on kaupunkilaisten hevosenomistajien maalaisjärjen kuuluttaminen. Kun hoidettavia on yksi kerrallaan, hoidon yksilöllistämiseen voi olla (maalais)järjettömyyksiin asti aikaa.

Ratsastuskoulumaailmasta yksityistalliin siirtyvä pääsee nopeasti tutustumaan kaikkien niiden tuiki tarpeellisten varusteiden maailmaan, joita hevosia varten on tarjolla. Joskus tallilla jotkut asiat tulevat erityisesti muotiin. Muotijuttuja voivat olla mitkä tahansa asiat hevosen pesemisestä ja pukemisesta aina sairauksiin saakka. Kun mylly lähtee pyörimään, harva uskaltaa huutaa "eropeli kiinni" tilanteessa, jossa kaikki toimivat mielestään hevosten parhaaksi. Maalaisjärjellä.

Eläinlääkäreille tämä lienee tuttua: aina löytyy niitä, jotka soittavat niin monelle eläinlääkärille, että saavat viimein haluamansa diagnoosin. Siinä välissä useampikin eläinlääkäri on tuomittu ammattitaidottomaksi ja välinpitämättömäksi. Eläinlääkäri miettinee, tarvittaisiinko hevosen parantamiseksi kuitenkin ihmislääkäriä ja hykertelee ajatuksella kirjoittaa papereihin: "Epäillään vikaa omistajan korvien välissä. Suositellaan jatkotutkimuksia toisella lääkärillä. Hevonen terve."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...