Saako Seppo olla sellainen?
Isäni kotona oli muinoin työhevonen nimeltään Seppo. Sepon kakka muistutti vuodesta toiseen lehmänläjää. Kunnaneläinlääkäri kävi kyllä Seppoa katsomassa, mutta asialle ei voitu tehdä mitään. Seppo oli sellainen.
Tänä päivänä olisi tilattu verikokeet, muutettu ruokintaa, vaihdettu heinä, tähystetty vatsa, annettu luonnonyrttejä. Ja kaikki tämä taas uudelleen. Lopulta olisi sanottu, että nyt kuulkaa Sepon pylly ei ole kunnossa ei sitä kuntoon saada kuin hetkittäin. Sepon on hyvä jäädä eläkkeelle. Seppo kärsii. Ei ole Seposta enää työhön.
Kun syksyllä taistelin ulkopuolisten Tintille määrittelemien kakkavaatimusten kanssa, äiti muistutti minua Seposta. Tintin vatsa saatiin lopulta kuntoon kuivaheinällä ja maitohappobakteereilla. Sepon vatsan syy ei koskaa selvinnyt, mutta tuskin se oli saanut antibiootteja, mitä Tintti oli saanut. Hevosten vatsojen hoitokonstit olivat 60-luvulla toiset, mutta Seppo sai olla Seppo löysine vatsoineen. Seppo oli sellainen. Seppo teki työtä loppuun saakka. Isälläni oli aina tietynlainen katse, kun hän Seppoa muisteli. The Seppo.
Seppo sai yksilöllistä hoitoa ja oli pientilalla tärkeä työntekijä. Koko Tintin lanta-analyysiepisodi sai minut kuitenkin pohtimaan entisestään, mitä kaikkea yksilöllisellä hoidolla tänään tarkoitetaan?
Ajattelematta asiaa yhtään sen enempää, olemme yleensä sitä mieltä, että hevosta on syytä hoitaa sen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Ja se on hyvä asia. Silti yksilöllisyys osoittautuu usein pelkäksi harhakuvitelmaksi siitä, että voisimme tunnollisella hoidolla käsitellä suuret massat kaikilta ominaisuuksiltaan lopulta samankaltaisiksi. Seppo ei saa kakkia rauhassa, jos Sepon omistajan kirjassa lukee, että kakkakikkareen on oltava ehdottoman kiinteä.
Entä jos päätettäisiin, että ajoittainen löysä vatsa on yksilöllinen ominaisuus siinä missä ihmisten syksyinen alakulo tai vaikkapa kuukautisten aikainen suklaanhimo. Tarvitaanko lääkäriä? Tarvitseeko muuttaa ruokintaa ja ottaa verikokeet? Kuinka moni ihminen onkaan neljään työpäivän jälkeen rättiväsynyt ja tarvitsisi vapaapäivän, vaikka ohjesäännön mukaan vielä yksi päivä pitää jaksaa? Kannattaako minun syödä mielin määrin suklaata, jos Emiliakaan ei siitä liho? Ja ennen kaikkea, kärsiikö kukaan?
Hevonen ei tietenkään ole ihminen eikä hevosta saa pitää muuna kuin hevosena. Ajatus yllämainituista yksilöllisistä tarpeista on minusta silti toisenkin ajatuksen arvoinen. Voidaanko sanoa, että on olemassa terveyden, pirteyden ja jaksamisen standardi, johon jokaisen pitää solahtaa? Saako hevosella olla pikku vikoja, joita ei ole syytä yrittää vuosikausia parantaa, vaikka ohjekirja muuta sanoo?
Jos vertaan tätä työhöni koulumaailmassa, asiat ovat 50 vuodessa kääntyneet päälaelleen. 50 vuotta sitten jokaisen koululaisen oli pystyttävä parhaaseen ja kaikilta vaadittiin samaa vaikka väkisin. Ei ollut mukautettua opetusta. Jos Seppo ei oppinut matikkaa ja häiriköi, Seppo istui jälki-istunnossa tai sai remmiä. Tänä päivänä Sepolla on alusta asti HOJKS ja HOPS, joiden keskellä Seppo on ihan hiphophei. Toisin on hevosilla. 50-vuotta sitten Sepon hevoskaima sai paskoa läjiään ja elää vanhaksi. Tänä päivänä Seppo-hevosta hoidetaan vaikka väkisin, koska Sepon on oltava samanlainen kuin Max, Hector ja Bella. Äärimmilleen vietynä tämä hoito on kuin homoseksuaaleille tarjottava eheytysterapia: hyödytöntä ja tarpeetonta, mutta jotkut uskovat siihen silti.
Yksilöllisyys on hieno sana. Kun mainostamme sitä, se saa kuvittelemaan, että on ulkopuolisista kiinni, kuinka yksilöitä me todella olemme. Että yksilöllisyyttä ei ole olemassa ilman toisten ihmisten ihmisten antamaa yksilöllisyyden julistusta. Mutta eihän se mene niin. Ei erityisopetuksenkaan tavoite ole tehdä kaikista samanlaisia. Kunpa yksilöllisen hevostenhoidon tavoite ei olisi tehdä hevosistakaan samanlaisesti hoidettavaa täydellistä massaa.
Olen pohtinyt, kuinka paljon me tänä päivänä hoidamme sairauksina asioita, jotka ovat yksilöllisiä ominaisuuksia? Se onneksi tiedetään, että luokassa häiriköivälle Sepolle tekee hyvää saada ADHD- diagnoosi, sillä sen avulla hän pääsee Kelan tukemana nautiimaan hevoskaimansa lämmöstä. Sillä Seppo on sellainen.
P.S. Yksilöllisyydessä on hyvä kuitenkin pitää joku tolkku.
Tänä päivänä olisi tilattu verikokeet, muutettu ruokintaa, vaihdettu heinä, tähystetty vatsa, annettu luonnonyrttejä. Ja kaikki tämä taas uudelleen. Lopulta olisi sanottu, että nyt kuulkaa Sepon pylly ei ole kunnossa ei sitä kuntoon saada kuin hetkittäin. Sepon on hyvä jäädä eläkkeelle. Seppo kärsii. Ei ole Seposta enää työhön.
Kun syksyllä taistelin ulkopuolisten Tintille määrittelemien kakkavaatimusten kanssa, äiti muistutti minua Seposta. Tintin vatsa saatiin lopulta kuntoon kuivaheinällä ja maitohappobakteereilla. Sepon vatsan syy ei koskaa selvinnyt, mutta tuskin se oli saanut antibiootteja, mitä Tintti oli saanut. Hevosten vatsojen hoitokonstit olivat 60-luvulla toiset, mutta Seppo sai olla Seppo löysine vatsoineen. Seppo oli sellainen. Seppo teki työtä loppuun saakka. Isälläni oli aina tietynlainen katse, kun hän Seppoa muisteli. The Seppo.
Seppo sai yksilöllistä hoitoa ja oli pientilalla tärkeä työntekijä. Koko Tintin lanta-analyysiepisodi sai minut kuitenkin pohtimaan entisestään, mitä kaikkea yksilöllisellä hoidolla tänään tarkoitetaan?
Ajattelematta asiaa yhtään sen enempää, olemme yleensä sitä mieltä, että hevosta on syytä hoitaa sen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Ja se on hyvä asia. Silti yksilöllisyys osoittautuu usein pelkäksi harhakuvitelmaksi siitä, että voisimme tunnollisella hoidolla käsitellä suuret massat kaikilta ominaisuuksiltaan lopulta samankaltaisiksi. Seppo ei saa kakkia rauhassa, jos Sepon omistajan kirjassa lukee, että kakkakikkareen on oltava ehdottoman kiinteä.
Entä jos päätettäisiin, että ajoittainen löysä vatsa on yksilöllinen ominaisuus siinä missä ihmisten syksyinen alakulo tai vaikkapa kuukautisten aikainen suklaanhimo. Tarvitaanko lääkäriä? Tarvitseeko muuttaa ruokintaa ja ottaa verikokeet? Kuinka moni ihminen onkaan neljään työpäivän jälkeen rättiväsynyt ja tarvitsisi vapaapäivän, vaikka ohjesäännön mukaan vielä yksi päivä pitää jaksaa? Kannattaako minun syödä mielin määrin suklaata, jos Emiliakaan ei siitä liho? Ja ennen kaikkea, kärsiikö kukaan?
Hevonen ei tietenkään ole ihminen eikä hevosta saa pitää muuna kuin hevosena. Ajatus yllämainituista yksilöllisistä tarpeista on minusta silti toisenkin ajatuksen arvoinen. Voidaanko sanoa, että on olemassa terveyden, pirteyden ja jaksamisen standardi, johon jokaisen pitää solahtaa? Saako hevosella olla pikku vikoja, joita ei ole syytä yrittää vuosikausia parantaa, vaikka ohjekirja muuta sanoo?
Jos vertaan tätä työhöni koulumaailmassa, asiat ovat 50 vuodessa kääntyneet päälaelleen. 50 vuotta sitten jokaisen koululaisen oli pystyttävä parhaaseen ja kaikilta vaadittiin samaa vaikka väkisin. Ei ollut mukautettua opetusta. Jos Seppo ei oppinut matikkaa ja häiriköi, Seppo istui jälki-istunnossa tai sai remmiä. Tänä päivänä Sepolla on alusta asti HOJKS ja HOPS, joiden keskellä Seppo on ihan hiphophei. Toisin on hevosilla. 50-vuotta sitten Sepon hevoskaima sai paskoa läjiään ja elää vanhaksi. Tänä päivänä Seppo-hevosta hoidetaan vaikka väkisin, koska Sepon on oltava samanlainen kuin Max, Hector ja Bella. Äärimmilleen vietynä tämä hoito on kuin homoseksuaaleille tarjottava eheytysterapia: hyödytöntä ja tarpeetonta, mutta jotkut uskovat siihen silti.
Yksilöllisyys on hieno sana. Kun mainostamme sitä, se saa kuvittelemaan, että on ulkopuolisista kiinni, kuinka yksilöitä me todella olemme. Että yksilöllisyyttä ei ole olemassa ilman toisten ihmisten ihmisten antamaa yksilöllisyyden julistusta. Mutta eihän se mene niin. Ei erityisopetuksenkaan tavoite ole tehdä kaikista samanlaisia. Kunpa yksilöllisen hevostenhoidon tavoite ei olisi tehdä hevosistakaan samanlaisesti hoidettavaa täydellistä massaa.
Olen pohtinyt, kuinka paljon me tänä päivänä hoidamme sairauksina asioita, jotka ovat yksilöllisiä ominaisuuksia? Se onneksi tiedetään, että luokassa häiriköivälle Sepolle tekee hyvää saada ADHD- diagnoosi, sillä sen avulla hän pääsee Kelan tukemana nautiimaan hevoskaimansa lämmöstä. Sillä Seppo on sellainen.
P.S. Yksilöllisyydessä on hyvä kuitenkin pitää joku tolkku.
Kommentit
Lähetä kommentti