Lammasta rakkaudella
Seuraavaksi luvassa on jotain, mikä voi saada aikaa pysyvän parisuhteen tai pelastaa olemassaolevan sellaisen. Voit niin ikään saada ikuisia ystäviä ruokapöytäsi ympärille. Sopii oivasti lauantai-illalliseksi silloin, kun kotoa ei voi lähteä ravintolaan. Lisäksi tämä resepti mahdollistaa sen, että vietät kolme tuntia tallilla, mutta olet silti siinä sivussa valmistanut useamman ruokalajin illallisen. Eikä hätää: mitä kauemmin tallilla vietät, sitä parempi ruoka on luvassa.
Kas näin: pakkaspäivänä nautiskelemme lampaanpotkaa ja perunaa. Ja jos nyt olet sitä mieltä, että lammas maistuu villalle, olet saanut liian nopeasti valmistettua lammasta ja siinä on ollut liian vähän suolaa. Lammas nimittäin tarvitsee aikaa, suolaa ja rakkautta. Siksi se sopii valmistettavaksi niin, että lähdet kotoa pois sen valmistusajaksi ja mielellään jonnekin, missä aikaa kuluu ja kuluu... Koska ihan oikeasti: ei haittaa yhtään, vaikka siellä menisi tunti- pari kauemmin kuin olet ajatellut.
Pieni mutta tässä on matkassa: joudut tekemään alkuvalmisteluja, mutta ne hoituvat edellisellä viikolla pikku hiljaa. Jos ostat lampaanpotkasi jäisenä, osta ne keskiviikkona, marinoi jääkaapissa sulaneet potkat torstaina ja valmista lauantaina.
Pistele veitsenkärjellä potkiin viillot, ja tunge niihin valkosipulinpaloja. Oman maun mukaan.
Sitten tärkeä vaihe eli marinointi. Marinadi sotketaan öljystä (2dl), valkosipulista, tuoreesta persiljasta, tuoreesta rosmariinista, soijakastikkeesta, kahvista (1/2 dl), suolasta ja pippurista. Suolaa ja valkosipulia laitetaan runsaasti. Suolaton lammas on pahaa eikä marinadin suolattomuutta voi korvata laittamalla suolaa valmiiseen ruokaan. Laita siis ihan reilut ruokalusikalliset. Yrttejä voi kumpaakin laittaa pienen ruukun verran. Marinadin voi sotkea varovasti sauvasekottimella oksettavan näköiseksi liejuksi.
Laitetaan potkat paistopussiin ja kaadetaan marinadi sekaan. Marinadia kannattaa hieroa potkiin pussin läpi. Potkat laitetaan jääkaappiin maustumaan torstaina ja pussi kannattaa kääntää ympäri kertaalleen perjantaina.
Lauantaina hyvissä ajoin esikeitä perunat ja porkkanat. Niiden ei tarvitse olla täysin kypsiä.
Potkat saattaa olla syytä vaihtaa uuteen paistopussiin. Lisää pussiin joka tapauksessa muutama rosmariininoksa. Asettele pussi niin, että yksi pussin kulma sojottaa ylöspäin. Leikkaa siihen kunnon reikä, jotta höyry pääsee paiston aikana pussista pois. Paistopussi takaa sen, että voit unohtaa potkat uuniin tunneiksi. Voit tietysti myös käyttää kannellista uunivuokaa.
Alkuun kypsennä lampaanpotkia 200 astetta/15 minuuttia. Sinä aikana vaihda tallivaatteet päällesi. Laske uunin lämpötila 100-110 asteeseen ja huuda HEIPPA!
Kun tulet takaisin kotiin vähintään kolmen tunnin kuluttua, sinua tervehtii ovella ihana lampaantuoksu (ja kärttyinen mies, jos hän on joutunut elämään taivaallisen tuoksun keskellä koko tuon ajan....)
Laita tiskialtaaseen astia, johon kaadat paistopussista lampaanrasvan. Se onnistuu helposti höyryreiän kautta, jonka leikkasit pussin kulmaan. Pidä peukaloa paistopussisolmun päällä jarruna, jotta lapsi ei mene pesuveden mukana. Älä heitä paistorasvaa pois.
Riisu lammas paistopussista varovasti, sillä pussista nouseva höyry on kuumaa.
Asettele perunat paistovuokaan lampaanpotkien alle ja valele koko komeutta lampaanrasvalla. Rasvaa saa jäädä sentin verran vuoan pohjalle.
Paista vielä 180 astetta/noin 20 minuuttia, jotta saavat tirisevän värin ja jotta perunat imevät itseensä lampaanrasvaa. Nyt ei ajatella verisuonitauteja. Tämä on hyvää sydämelle. Sille, johon mahtuu vain yksi ämmä ja se löytyy ruokapöydästänne.
Lampaantuoksuisessa kodissa iltapäivää viettäessään puoliso on saattanut saada idean alkuruoasta. Tässä tapauksessa se on paistettuja kesäkurpitsalohkoja, joiden päällä tomaatista, sipulista, öljystä, valkosipulista, paprikasta ja yrteistä valmistettu "salsahko". Rakkauslampaalle sopii pieni alkuruoka tai se menee ilmankin. Tuo 20 minuuttia kannattaa käyttää suihkussa.
Lammas on täydellistä, kun se hajoaa lautaselle ja kun luu irtoaa ravistelemalla. Sen ei pitäisi tuottaa vaikeuksia kolmen tunnin kypsennyksen jälkeen. Viimeinen tiristys ei saa olla liian pitkä, jotta lammas ei kuivu.
Jälkiruoaksi suklaavanukasta (ja tummaa portviiniä, jos talossa ei satu olemaan huollettavia lapsia.)
Mutta vanukas on ihan purkista. Ei kai nyt kukaan kaikkea tee itse!

Tämä sai lampaan kuulostamaan houkuttelevalta!
VastaaPoista