sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vatsaongelmia

Kirkkonummelle muuton jälkeen ahkerampi treenaaminen on vähentynyt koko ajan. Lokakuun lopun jälkeen emme ole enää hypänneet, sillä jostain on tämän fyysisen tilan takia ollut tarpeen luopua. Esikoisemme laskettu aika on 24.5.2010, ja viikko viikolta vauva ilmoittaa olemassaolostaan enemmän ja enemmän. Tätä kirjoittaessani on menossa rv 20+6.

Lääkäriltä sain joulukuun alkupuolella ohjeen, että ratsasta niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Ratsastaminen onkin tuntunut tosi hyvältä; en ole kärsinyt selkäkivuista laisinkaan ja raittiissa ilmassakin on tullut oltua melkoisesti. Neuvolan tädit sen sijaan näkevät harrastuksessani ainoastaan tippumisriskin, ja harrastuksesta mainitessaani olen enemmän tai vähemmän tuntenut oloni rikolliseksi. Milloinkohan soittavat lastensuojeluviranomaisille?

Espoon kaupungin nettisivut suosittavat seuraavaa:
Liikunta lisää myös äidin lihasvoimaa ja vähentää esim. selkävaivoja. Raskaus väljentää lantion alueen sidekudoksia ja siirtää elimistön painopistettä alas ja eteenpäin, mikäaiheuttaa naisen tukirangalle ylimääräistä rasitusta. Liikuntaa voi jatkaa rajoituksitta yli normaalisti sujuvan raskauden puoliväliin, noin 24. viikolle. Raskauden puolivälin jälkeen on syytä jättää tauolle ”rajut” lajit, tapaturma-alttiit ja kohtua voimakkaasti heiluttavat lajit sekä liikuntalajit, joissa kohtu voi joutua puristuksiin (esim. ratsastus, laskettelu, kamppailulajit). Liikkuessa voi käyttää vatsan tukena vatsaliiviä.

Tämän viikon tiistaina kävin ostamassa vatsaliivin. Tämä johtui siitä, että tiistaihin asti vauva oli enemmän tai vähemmän piilossa. Jopa niin, että tiistaiaamuna pujotin jalkaani tavalliset ratsastushousut, koska meidän piti pitää koulutunti. Tunti kuitenkin peruuntui Sinin ollessa kuumeinen ja lähdimme Tintin kanssa maastoon. Parisataa metriä tallinpihasta alavatsaani alkoi nipistää ja jouduin avaamaan kaikki housut, jotta vatsa sai plumpsahdettua paikalleen. Vauva toisin sanoen ilmoitti, että täältä tullaan elämä! Anssi otti tämän kuvat heti kotiinpalattuani.

Nyt ei siis enää käytetä tavallisia ratsastushousuja, sillä ne eivät enää todellakaan mene kiinni. Sen sijaan tänä talvena äärimmäisen tarpeelliseksi ostokseksi osoittautuneet ratsastustoppahousut pelittävät loistavasti, niitä kun saa sivuilta löydättyä kätevästi. Ratsastushousut ovat lopultakin vain tottumuskysymys. Viime talvena tuntui, että ei toppahousuissa voinut istua satulaan, sillä vuori tuntui liukkaalta. Nyt sanon, että höpöhöpö; nämä on loistavat. Tosin nekin kinnaavat päivä päivältä enemmän...

Vatsalihasten venyminen on se, mikä tekee ratsastamisesta nyt kaikista haastavinta. Jos vatsalihaksia jännittää yhtäjaksoisesti pitemmän ajan, esimerkiksi ravaa kenttäistunnassa tai istuu alas harjoitusraviin, alkaa pistää alavatsalihaksisssa. Siksipä ratsastaminen on mennyt keventelyksi. Sen sijaan laukka kevyessä istunnassa ei tunnu vielä pahalta. Vatsaliivi oli melkoisen hyvä investointi (42 euroa), sillä se päällä meno tuntuu oikein mukavalta. Kyseessa on siis kasvavan vatsan alapuolelle kiinnitettävä paksu vyö, joka tukee sekä alaselkää että alavatsaa. Sen vatsaa peittävä osa pilkistää tuosta toppahousujen yläreunasta.

Muita raskauteen liittyviä investointeja hevosen suhteen olen tehnyt ostaessani Tintille heijastinsuojat. Tämä kolmenkympin sijoitus vähentää jalkojen juuressa kyykkimiskertoja kolmanneksella, kun saan yhdellä kertaa laitettua sekä suojat että heijastimet. Sen jälkeen tarvitsee enää katsoa kaviot. Tämä kyykkimisvaiva tuli ensimmäisten joukossa. Marraskuun puolivälissä väänsin Tintille itse hokit ja jo silloin tuntui, että kohta loppuu happi, kun olin pidemmän aikaa pää alaspäin!

Nyt siis mennään päivä kerrallaan. Tintin uusi vuokraaja aloittaa huomenna ratsastamisen, mikä mahdollistaa sen, että pystyn itse keskittymään rauhallisempaan menoon. Tintti on hevonen, joka kuitenkin tarvitsee liikuntaa, joten paikallaan seisomista se ei kestä, vaikka itse joudunkin harrastamista vähentämään.

Kovilla pakkasilla (-18->) olemme jo nyt tehneet kävelylenkkejä niin, että olen taluttanut Tinttiä. Eilen sekin meni haaastavaksi, kun valitsin reitin, jossa oli käveltävä paristaa metriä loivaa ylämäkeä polulla, jossa oli lunta puoleen pohkeeseen. Toisessa kädessäni oli Tintille männynhavuja ja toisessa kädesä hevonen, joka olisi mieluusti kävellyt sillä polulla kanssani, tai ainakin vähintään aivan takana. Puolessa välissä alkoi tuntua verenmakua suussa. Kun viimein pääsimme auratulle tielle, oli pakko hengittää hetken aikaa paikallaan, että pystyi jatkamaan kävelyä. Olo oli kuin Cooperin testin jälkeen!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Jalkaongelmia

Lähipiirissä on nyt ollut jos jonkinlaista jalkavammaa, joten ei kahta ilman kolmatta. Ensin Tintti sai impparin oikeaan takajalkaansa.

Huomasin tukkijalan sunnuntaina 20.12 ja Tintti aristi jalkaa ravatessa. Seuraavana aamuna jalka olikin täysin tukki, joten betadine-haudetta yöksi. Minulla alkoi joululoma tiistaina 22.12. joten koska kiltit tytöt sairastaa vain lomilla, niin ehkäpä kiltit hevostytöt sairastaa omistajan lomalla, jolloin niitä on aikaa hoitaa. Keskiviikkona päästiin jo normaalisti liikkelle. Jalka laski liikutettaessa pitkillä reippailla kävelyillä ja kun neiti sai olla koko päivän ulkona. Haude laitettiin kolmeksi yöksi ja sitten annettiin olla.

Joulun jälkeen tiistaina 29.12. odotti uusi yllätys, kun aamulla huomasin Tintin takapuolessa kämmenen levyisen, 2,5 cm korkean lihashaavan. Syyllinen taisi löytyä tarhakaverista, joka muutti tallille pari viikkoa sitten. Uusi tamma taisi vihdoin kyllästyä siihen, että Tintti vuoroin joko yritti poistaa sitä laumasta tai ainakin siirtää aina toiseen paikkaan.

Eläinlääkäri tui, tökäsi Tinttiin kipulääkettä ja määräsi penisilliinikuurin: 40 ml päiässä, viiden päivän ajan. Tikkaamaan ei ruvettu ja onneksi oli pakkastakin. Suihkuttelin haavaan betadinea suihkupullolla ja annoin olla. Edellisen viikon impparijalka alkoi turvottaa taas, olihan kyseessä tietenkin sama jalka.

Mallikas tammani antoi hoitaa haavaansa nätisti. Seuraavan päivän se laukkaili innoissaan aitauksessa eikä missään vaiheessa osoittanut pienintäkään merkkiä siitä, että kinttuun olisi sattunut. Rupi tuli yhdessä yössä, tosin repesi tänään ensimmäisellä tapahtuman jälkeisellä reippaalla lenkillä. Tässä muutama kuva haavasta. alitettavasti kännykällä otetut kuvat eivät ole laadultaan parhaimpia.

Juuri havaittu kämmenenlevyinen haava.


Haava kolmen päivän kuluttua. Arpeutuminen lähtenyt kunnolla käyntiin.
Onneksi on talvi ja pakkasta!

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...