sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Tintti Virtanen

Tavoite oli vapaapäivän jälkeinen rento maastolenkki. Mutta pienessä eläimessä olikin virtaa!

Puskissa oli mörköjä, varpusparvi pelotti, auto säikäytti, tuulentuiverrus meinasi viedä pollen mennessään ja maailma oli muutenkin niin paha paikka, että koko ajan olisi pitänyt juosta. Kävellen ei olisi millään malttanut. Jokaiselle mäelle, mutkalle ja postilaatikolle piti tänään sanoa "TRÖÖT!"

Kävelytahti oli melkoisen töpöttävä. Lopulta työskenneltiin vielä kentällä, koska jarrut olivat maastossa pikkaisen hukassa ja tiet tuntuivat loppuvan kesken. Mutta oli kyllä kivaa, kun Tintti sai moisen adrenaliinipaukun! Ihan kuin viime talvena!

Jouduin taluttamaan Tinttiä pienen pätkän valtatien laitaa. Nyt toden totta toivoisin, että tulisi hetkeksi suojasää, sillä tienpientareiden kinoksista olisi apua selkään kiipeämisessä. Höttöiseen pakkashankeen uppoaa sekä ratsastaja että hevonen. Tintti on sen verran korkea (tai minä lyhyt), että jos se vauhkoilee, en pääse sen selkään ilman hankiapua. Ja Tintti kun rauhoittuu paremmin selästä käsin kuin taluttamalla.

Mielenlaatu sillä on parantunut, koska sillä näyttäisi perusasiat olevan nyt kunnossa: ruokinta ja liikunta. Lanta on ollut hyvää kuivaheinään siirtymisen jälkeen. Palasimme pikku hiljaa takaisin siihen ruokintaan, mikä Tintillä oli reilu vuosi sitten: perusruokaa eikä mitään ulkomaisia puristepapanoita. Iltaisin se saa pienen määrän alfalfaa, jonka joukossa on monivitamiini ja kalkki. Ostin sille vuorisuolakiven, jota se näyttää liposkelevan tyytyväisenä. Säännöllinen monipuolinen liikunta on Tinttiä tietenkin piristänyt.

Ainoastaan hiukan paremmin niillä voisi tarhakaverin kanssa synkata. Tällä kertaa Tintti on joutunut altavastaajan asemaan kaverin määrätessä tahdin aitauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...