Joulukertomus
"Talossa oli tapana valmistautua jouluun hartaasti. Joulukoristeet oli kaivettu esiin ajoissa. Perinteisen jouluaterian osaset oli jaettu sukulaisten kesken, jotta siellä, minne kaikki kokoontuisivat joulunviettoon, ei tarvitsisi kaivaa kuvetta koko suvun ruokkimiseen. Kaikkea piti totta kai olla ja paljon.
Isäntäväki koki oikeudekseen huolehtia kalan suolaamisesta ja kinkun paistamisesta. Leivät ja piirakat leivottiin samalla. Kotikaljaa varattiin palanpainikkeeksi. Yksi unelmoi syövänsä laatikoita masun täyteen; toinen huolehti jostain muusta, mikä teki juuri hänen joulustaan Joulun.
Oli selvää, etteivät eläimetkään jääneet ilman omaa osaansa suuresta juhlasta. Isännälle oli tärkeää erityisesti talon uutteran hevosen joulu. Nöyrä hevonen oli ollut monessa mukana ja väsyneenäkin hoitanut isännän kanssa työt valmiiksi. Isäntä oli sen kaulaan uupumuksen hetkinä nojaillut ja silmät ummistettuina usein vain kuunnellut sen rouskuttavan heinää.
Joulunalusviikolla tuotiin kuusi sisään. Isäntä muistutti joka vuosi hyvissä ajoin emäntää, että hevoselle oli varattava yksi joululimpuista. Hyvä, että leipä oli ehtinyt vähäsen jäähtyä, kun isäntä oli jo ottanut sen käsittelyynsä. Näppärästi isäntä leikkasi leivän kanteen pyöreän, lapsen nyrkin mentävän reiän. Sitten hän varovasti koversi leivän sisuksen pois niin, että jäljelle jäivät vain kuoret. Kun leipä oli ontto, isäntä otti voita ja yhdessä lasten kanssa he söivät kuorettoman leivän sisukset. sitten leipä laitettiin leivinuunin päälle kuivamaan.
Emäntää hymyilytti. Joka vuosi isäntä seurasi vierestä muka puolihuolimattomasti, jotta leivät eivät uuniinlaittovaiheessa vain koskettaisi toisiaan; hevosen leivässä kun oli kuoren oltava ehdottomasti ehyt, jotta sisukset saataisiin kunnolla koverrettua pois. Emäntä salli isännän vahtia tätä. - Kerrankos sitä on joulu, hän tuumasi.
Kun leipä oli kuiva, isäntä otti porkkanoita, omenan ja pari kourallista kauraa ja täytti leivän. Kansi laitettiin päälle. Jouluaattoiltana hän käveli talliin leivän kanssa. Hevonen hörisi hänelle kuullessaan oven narahtavan. - No niin, täältä tämä tulee. Sinunkin joulusi, isäntä jutteli hiljalleen..
Hevosensa kaulaa silitellen hän antoi hevosen haukata isoja paloja leivästä, vaikka ei muulloin hevostaan kädestä juuri syöttänytkään. - Selvittiin tästäkin vuodesta ja kaikista koettelemuksista. Raskas vuosi tämä olikin, isäntä jutteli. - Luuletko että tämä talvi tulee olemamaan yhtä kova kuin edellinen? Ehkäpä kohdallemme osuu parempi onni tänä vuonna. Toivotaan hyvää heinäkesä, sopivasti sateita.
Viimein isäntä jätti hevosen talliin rouskuttamaan heiniään ja palasi tuvan lämpöön emännän ja lasten luokse. Vaikka elämä aina välillä koettelikin, kaikki oli pohjimmiltaan hyvin, isäntä mietti. Oli työtä, joka elätti, sekä elätettävää: koti, perhe ja hevonen. Kaikkien harmien yli tuo kaikki hänet kantoi.
Isäntä kuunteli, kun kello löi ja alkoi jouluyö. Aamulla mentäisiin kirkkoon. Voisihan siellä vähän torkahtaa, jos liiaksi väsyttäisi."
**************************************
Isäntäväki koki oikeudekseen huolehtia kalan suolaamisesta ja kinkun paistamisesta. Leivät ja piirakat leivottiin samalla. Kotikaljaa varattiin palanpainikkeeksi. Yksi unelmoi syövänsä laatikoita masun täyteen; toinen huolehti jostain muusta, mikä teki juuri hänen joulustaan Joulun.
Oli selvää, etteivät eläimetkään jääneet ilman omaa osaansa suuresta juhlasta. Isännälle oli tärkeää erityisesti talon uutteran hevosen joulu. Nöyrä hevonen oli ollut monessa mukana ja väsyneenäkin hoitanut isännän kanssa työt valmiiksi. Isäntä oli sen kaulaan uupumuksen hetkinä nojaillut ja silmät ummistettuina usein vain kuunnellut sen rouskuttavan heinää.
Joulunalusviikolla tuotiin kuusi sisään. Isäntä muistutti joka vuosi hyvissä ajoin emäntää, että hevoselle oli varattava yksi joululimpuista. Hyvä, että leipä oli ehtinyt vähäsen jäähtyä, kun isäntä oli jo ottanut sen käsittelyynsä. Näppärästi isäntä leikkasi leivän kanteen pyöreän, lapsen nyrkin mentävän reiän. Sitten hän varovasti koversi leivän sisuksen pois niin, että jäljelle jäivät vain kuoret. Kun leipä oli ontto, isäntä otti voita ja yhdessä lasten kanssa he söivät kuorettoman leivän sisukset. sitten leipä laitettiin leivinuunin päälle kuivamaan.
Emäntää hymyilytti. Joka vuosi isäntä seurasi vierestä muka puolihuolimattomasti, jotta leivät eivät uuniinlaittovaiheessa vain koskettaisi toisiaan; hevosen leivässä kun oli kuoren oltava ehdottomasti ehyt, jotta sisukset saataisiin kunnolla koverrettua pois. Emäntä salli isännän vahtia tätä. - Kerrankos sitä on joulu, hän tuumasi.
Kun leipä oli kuiva, isäntä otti porkkanoita, omenan ja pari kourallista kauraa ja täytti leivän. Kansi laitettiin päälle. Jouluaattoiltana hän käveli talliin leivän kanssa. Hevonen hörisi hänelle kuullessaan oven narahtavan. - No niin, täältä tämä tulee. Sinunkin joulusi, isäntä jutteli hiljalleen..
Hevosensa kaulaa silitellen hän antoi hevosen haukata isoja paloja leivästä, vaikka ei muulloin hevostaan kädestä juuri syöttänytkään. - Selvittiin tästäkin vuodesta ja kaikista koettelemuksista. Raskas vuosi tämä olikin, isäntä jutteli. - Luuletko että tämä talvi tulee olemamaan yhtä kova kuin edellinen? Ehkäpä kohdallemme osuu parempi onni tänä vuonna. Toivotaan hyvää heinäkesä, sopivasti sateita.
Viimein isäntä jätti hevosen talliin rouskuttamaan heiniään ja palasi tuvan lämpöön emännän ja lasten luokse. Vaikka elämä aina välillä koettelikin, kaikki oli pohjimmiltaan hyvin, isäntä mietti. Oli työtä, joka elätti, sekä elätettävää: koti, perhe ja hevonen. Kaikkien harmien yli tuo kaikki hänet kantoi.
Isäntä kuunteli, kun kello löi ja alkoi jouluyö. Aamulla mentäisiin kirkkoon. Voisihan siellä vähän torkahtaa, jos liiaksi väsyttäisi."
**************************************
Tintti sai joululeipänsä tarinasta poiketen jo jouluaattoaamuna.
Rauhaisaa joulua kaikille ja maistuvia joululeipiä hevosille.
Kommentit
Lähetä kommentti