torstai 16. joulukuuta 2010

Hoitoa hevosihmisille

Tänään ilmestyneessä Hippoksessa (08/10) on Terhi Laurilan oiva kolumni hevosten parissa työtä tekevien ihmisten suhteellisuudentajusta: hevoset kyllä hodetaan viimeisen päälle, mutta miten on ihmisten itsensä laita?

Hän sanoo sen hyvin: "hevosten hyvinvointi kunniaan, mutta alkaa tuntua siltä, että siinä mennään jo liiallisuuksiin." Hän haluaa muistuttaa, että hevosalan ammattilaiset ne tässä huonosti voivat: "tekevät työtä aamuseitsemästä iltakymmeneen, seitsemänä päivänä viikossa parin kahvikupin ja suklaapatukan voimalla."  Laurila kysyy, kuka hieroisi hevostyöläisen ja määräisi hänet lomalle? Onhan hevosillekin tarjolla saunaa ja aromaterapiaa. Jos ette usko, katsokaa täältä.

Pohdinta osuu ja uppoaa myös tavalliseen hevosenomistajaan, joka lappaa paskaa vain huvikseen. Mutta kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse! Monet kiireiset ja loppuunpalaneet ihmiset pakenevat omaa väsymystään muiden hoivaamiseen; esimerkiksi lastensa, hevostensa ja muiden lemmikkieläintensä. Toiset tekevät vielä kovemmin töitä, koska se täyttää heidän tarpeellisuudentunteensa.

Paljonko arkisesta suorittamisestamme sitten menee yli riittävän rajan? Uskon, että juuri tuo "riittävän" ylittäminen on sitä, mikä meidät väsyttää: näkymätön tarpeeton ponnistelu, josta kukaan ei meitä kiitä, mutta jonka olemme asettaneet itsellemme jonkinlaiseksi standardiksi. Kissa kiitoksella elää, sanotaan. Mutta se häntä on edelleen nostettava ihan itse.

Tunne tarpeellisuudesta on positiivisena tarpeellinen siinä missä tarpeettomuuden tunne on vahingollinen.  Ja toki sitä tuntee itsensä tarpeelliseksi, kun voi toisista pitää huolta ja siinä lomassa kiirettään ja väsymystään valittaa! Parhaassa tapauksessa muut vielä ihastelevat tarmokkuuttasi ja jaksamistasi! Pahimmassa kukaan ei huomaa mitään. Marttyyreita on maailma täynnä: hautausmailta heitä sitten löytyy rivissä makaamassa, viimeinkin aloillaan. Mutta kiittääkö heitä silloinkaan kukaan? Jos he voisivat vielä jotain sanoa, sanoisivatko he, että voi kun olisin tehnyt vielä vähän enemmän töitä?

En tietenkään tarkoita, ettei väsymys ole aitoa ja todellista. Totta kai se on. Eivätkö samat asiat väsytä kaikkia samalla tavalla. Toisille valitus sitä paitsi on elämäntapa: jos ei ole nälkä niin paskattaa. Stressaantuneena minäkin huomaan alkavani siivota. (mitä likaisempaa meillä on, sitä paremmin menee!) Mutta kyllä vähemmän on monessa asiassa enemmän. Neuvolassa sanotaan, ettei äitiyttä tarvitse suorittaa. Sama pätee hevosenpitoon. Suorittaa kun voi niin monella muullakin elämänalalla kuin vain töissä.

Vaikka stressiä ei voi välttää, itsestään on syytä pitää huolta. Työ sujuu varmasti paremmin, jos työntekijä jaksaa. Monet työnantajat onneksi tietävät, että sairauspäivät maksavat enemmän kuin madallettu vaatimustaso. Mutta entä jos olet itse itsesi työnantaja? Tähän Laurila tekstillään viitannee. Tyytyväinen tallinpitäjä on kuitenkin sekä hevosten että hevosenomistajien etu.

Laurila sanoo sen niin hyvin: "Olisinpa hevonen. Kun työ tympii, tulisi lääkäri ja määräisi oitis särkylääkettä ja viikon lepoa."

Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...