Hiihtoratsastuskausi avattu!
Avasimme tänään hiihtoratsastuskauden kaimani suosiollisella avustuksella. Tintillä ei ole ollut hiihtäjää perässään vuosikausiin, joten päätimme aloittaa varovasti. Sanani eivät riitä kuvaamaan, kuin upea hevonen minulla onkaan.
Tintiltä tuli pieni jännäkakka, kun se sai hiihtovaljaat päälleen, mutta siinäpä se sitten olikin. Suksilla vieressä rahisteleva Annina ei kiinostanut Tinttiä kovinkaan paljon ja samalla rauhallisuudella se suhtautui hiihtoköysiin takapuolensa päällä. Käytössä meillä oli Anninan parinkympin hiihtovaljaat Hööksiltä. Sitten joskus voisi toki hankkia tällaiset Wahlstenin nahkaiset, jotka maksaa n.80 euroa ...
Ja niin sitä sitten mentiin. Tintti tuntui vähän samalta, kuin jos olisimme verkanneet esteiden keskellä. Homma selvästikin tuntui siitä tavallista maastolenkkiä mukavammalta, mutta enemmän se mielestäni innostui sunnuntaina, kun hyppäsimme kavaletteja pitkästä aikaa. Pienessä hangessa laukkaaminen ja hiihtäjän vetäminen olivat tietysti itsessään vähän menoa hidastavaa. Hiihtoratsastustilanteissa monesti omaa hevostaan ratsastanut Annina sanoi, että on helppo ymmärtää, miksi hiihtäjät aina sanovat, että saat mennä lujempaakin!
Ainoa pieni miinus reissussa oli taskussani kantavuusalueen heikentyessä piippaileva itkuhälytin. Oivallinen lastenhoitajahevoseni tunnistaa piippausäänen, ja sen kuullessaan automaattisesti hidastaa vauhtia, koska yleensä piippauksen kuullessani siirrän sen käyntiin ja käännymme takaisinpäin, valitettavasti tietenkin yleensä samassa kohdassa... (hevosen oppimiskyky toimii hyvässä ja pahassa)
Mutta kyllä Tintti pyrkii pysähtymään Pinken vaunujenkin kohdalle; jos niitä vaikka tarvitsisi heijata. Ja jos tarvitsee, se pistä takajalkansa lepuutusasentoon ja sulkee silmänsä. Nykyisin nukutan Pinkeä tallilla katoksessa, jolloin vaunut eivät ole näköetäisyydellä eikä Tintillä ole liian suurta kiusausta yrittää ryhtyä lastenhoitajaksi silloinkin, kun lapsi ei sitä tarvitse.
Tintiltä tuli pieni jännäkakka, kun se sai hiihtovaljaat päälleen, mutta siinäpä se sitten olikin. Suksilla vieressä rahisteleva Annina ei kiinostanut Tinttiä kovinkaan paljon ja samalla rauhallisuudella se suhtautui hiihtoköysiin takapuolensa päällä. Käytössä meillä oli Anninan parinkympin hiihtovaljaat Hööksiltä. Sitten joskus voisi toki hankkia tällaiset Wahlstenin nahkaiset, jotka maksaa n.80 euroa ...
Ja niin sitä sitten mentiin. Tintti tuntui vähän samalta, kuin jos olisimme verkanneet esteiden keskellä. Homma selvästikin tuntui siitä tavallista maastolenkkiä mukavammalta, mutta enemmän se mielestäni innostui sunnuntaina, kun hyppäsimme kavaletteja pitkästä aikaa. Pienessä hangessa laukkaaminen ja hiihtäjän vetäminen olivat tietysti itsessään vähän menoa hidastavaa. Hiihtoratsastustilanteissa monesti omaa hevostaan ratsastanut Annina sanoi, että on helppo ymmärtää, miksi hiihtäjät aina sanovat, että saat mennä lujempaakin!
Ainoa pieni miinus reissussa oli taskussani kantavuusalueen heikentyessä piippaileva itkuhälytin. Oivallinen lastenhoitajahevoseni tunnistaa piippausäänen, ja sen kuullessaan automaattisesti hidastaa vauhtia, koska yleensä piippauksen kuullessani siirrän sen käyntiin ja käännymme takaisinpäin, valitettavasti tietenkin yleensä samassa kohdassa... (hevosen oppimiskyky toimii hyvässä ja pahassa)
Odota vaan kun Pinke tulee pulkkaikään niin voit tehdä ratsastuslenkin Pinke pulkassa perässä ;-) vaunujen kanssa en ehkä suosittele kokeilemaan.
VastaaPoistaHämmentävää kyllä, on varmasti niitäkin, jotka ajattelevat sen oikeasti olevan mahdollista ja järkevää. Tulee mieleen nettikeskustelu, jossa tuleva äiti mietti pyöräilevänsä lapsi kantoliinassa siihen asti, kunnes lapsi osaa istua pyörän turvaistuimessa...
VastaaPoista