Ratsastusmuistoja ulkomailta, osa 1: Australia

Toissa kesän häämatkamme piti teoriassa olla hevoseton. Kun olimme päässet Australian Hunter Valleeyn ja käyneet siellä hevoskärryvetoisella viinitilakierroksella, löysin viinialueen matkailuesitteestä ratsasturetkiä tarjoavan paikan ja aloin kuitenkin kinuta Anssia seurakseni ratsastamaan. Hän suostui, sillä tavallaan olin (ehkä) aloittanut pehmittelyn jo kotona. Australiassa spiikkasin tämän niin, että koska emme olleet Sydneyn Taronga Zoo:ssa nähneet kenguruita (ne olivat kyltin mukaan huollossa), niin ratsastamaan oli lähdettävä; ratsastusretkellä kun oli esitteen mukaan Kangaroo Guarantee!

Etupenkkipaikalla. Hevoskuskikin istuu Australiassa oikealla puolella. Takana viinitilavieraita työkseen kuskaava Lance, joka sekä koulutti hevoset että rakensi niiden kärryt itse. Hevosena Major.

Löysimme hevostallipaikan kartan ja navigaattorin avulla. Tien vieressä oli kyltti, joka varoitti lehmistä, hevosista ja kenguruista. Paikalla oli vain hevosia, mutta soittamalla saimme omistajat kiinni ja sovittua ratsastusretken kahden päivän päähän. Auringonlaskunratsastus kuulosti hienolta. Tosin tajusin nopeasti, että auringon laskiessa ratsastaminen on Suomen olosuhteissa melko arkista puuhaa. (heti ensimmäinen kotosuomen auringonlaskun ratsastus oli heti kotiin päästyämme myöhään sunnuntai-iltana. Aikaerokroppani väitti, että on aikainen aamu...) Australiassa eksotiikka oli silti huipussaan!

Australiassa oltiin tarkkoja siitä, että me ymmärrämme, että hevonen on eläin, jonka selästä voi tippua. Tästä piti allekirjoittaa ihan sopimus. Kypärän käyttö oli pakollista, valokuvaaminen hevosen selässä tietenkin kiellettyä. Ravata ja laukata sai tiettyjen puiden väliset paikat. "Hevonen tietää kyllä mistä mihin, joten ei tarvitse huolehtia", sanoi opas. Vastenmielinen ajatus ihmiselle, joka on tottunut ratsastamaan hevostaan; miellyttävää esimerkiksi miehelleni, joka luotti täysillä siihen, että hevonen kyllä osaa.

Reissulla todella oli kengurutakuu. Paikallisille kengurut eivät ole ilmeisesti rusakoita harvinaisempia nähtävyyksiä, joten intoilumme niistä oli varmaankin huvittavaa. Sen sijaan ratsastusoppaamme Kyra (sic!) ei ollut koskaan hiihtänyt tai ollut pakkasessa. Eksotiikkaa sekin. (Australiassa hevosilla muuten näytti olevan melkoisesti loimia +15 asteen "talvisäällä")

Tässä Anssin kirjoittama ratsastuskertomus matkablogistamme:

27.6.2009- Esa ja Vesa- auringonlaskun ratsastajat

Lauantaina ratsastimme auringonlaskuun. Olimme torstaina käyneet kääntymässä paikallisella hevostilalla ja pienen suostuttelun jälkeen lupauduin lähtemään puolentoista tunnin hevosajelulle. Ja näin ollen lauantaina puoli neljältä istuimme hevosten selässä valmiina kiertelemään lähiniittyjä ja ihmettelemään, josko paikallinen eläimistö viitsisi näyttäytyä meille.

Ratsastuslenkin päätteeksi.

Anniina sai alleen Samin, joka oli hieman vaativampi ja arempi ruuna. Minulla oli alla lauman johtaja, Fred, joka ei onneksi juurikaan kuunnellut viestejä, jota sille annoin vaan meni pitkälti autopilotilla. Oppaana meillä oli paikallinen Kyra, joka oli ratsastanut koko pienen ikänsä. Tällä kokoonpanolla lähdimme matkaan. Fred oli selkeästi ennenkin kantanut turisteja, jotka eivät olleet koskaan ennen ratsastaneet, joten se täydellinen hevonen minulle. Jostain syystä se tuppasi jäämään muista hevosista hieman jälkeen, mutta koska en tiennyt, miten siihen saa lisää vauhtia, niin siihen oli tyytyminen. Kaiken kaikkiaan Fred eteni tasaisesti ja teki satulassa istumisen minulle helpoksi.

Tämä musta joutsen uiskenteli Christchurchissä.

Näimme matkan aikana parin mustia joutsenia ja niiden pesän. Valitettavasti emme turvallisuussyistä saaneet ottaa ratsastureissulle kameroita, joten ainoat kuvat aussi-joutsenista ovat eläintarhasta. Parasta kuitenkin oli, että viimeinkin (viimeisenä iltana Australiassa) näimme kenguruita. Näimme emon ja poikasen parinkymmenen metrin päästä ja suuremman lauman vähän kauempaa. Seurasimme niiden loikkimista tyytyväisyydestä hihkuen.

Karkuun loikkiva kenguru.

Ratsastuslenkki oli loppu yllättävän nopeasti. Reissusta jäi hyvä mieli ja se toimi varmaan hyvänä treeninä Pääsiäissaarta ajatellen. Reissun lopuksi saimme pari kuvaa otettua ja siten todisteita siitä, että myös allekirjoittanut on ollut hevosen selässä. Paluumatkalla yritimme ottaa kuvia pellolla loikkivista kenguruita, mutta tälläkään kertaa emme saaneet kuvaa kengurun etupuolesta. Toisaalta kengurun takapuoli on yhtä paljon kengurua kuin sen etupuolikin.

Lisäsimme muutaman päivän takaiseen omituisista otuksista kertovaan tekstiin muutaman kuvan omituisista otuksista.

*******************************
Jäitkö miettimään, mikä Pääsiäissaari? Siitä lisää viikon kuluttua... (edit: klikkaa tästä)