perjantai 26. marraskuuta 2010

Nilkat nilkat, rennot nilkat

Reilu vuosi sitten pyysin saada ratsastaa liinassa. Kyra kertoo kirjassaan, miten hän Saksassa valmennuksessa ollessaan ratsasti vähintään kahdesti viikossa puoli tuntia liinan jatkona. Hän oli silloin kilpaillut Intermediare-tasolla. (Kyrklund-Lemkow 2008, 36.) Ajattelin, että jos Hän kokee liinassa ratsastamisen hyödylliseksi, mitä se voisikaan tehdä minun ratsastukselleni.

Me lähdimme liikenteeseen puolen tunnin liinaratsastuksella viikon välein. Sain lyhyessä ajassa korjattua monia asioita vain siksi, että joku muu huolehti hevoseni ohjauksesta ja liikkeestä. Minä keskityin ratsastamaan kädet milloin sivulla, milloin toinen käsi pään päällä ja toinen sivulla, milloin varpaita kurotellen. Istuin kenttäistunnassa ravaten ilman jalustimia (en kyllä kovin pitkiä aikoja) ja laukkasin kädet sivulle levitettyinä. Tintti kulki kiltisti.

Sitten tulin raskaaksi ja totesimme, että liinassa ratsastaminen jatkuu vasta vauvan synnyttyä. Nyt lokakuussa pääsin taas liinailemaan, nyt tosin vain 15 minuutin ajaksi. Tuona aikana löytyi syy viime aikaiseen isoon ongelmaan: heiluviin jalkoihin.

Nimittäin nilkkani tekevät tuskaisen tiivistä yhteistyötä polvieni kanssa. Olen käyttänyt aivan turhaan energiaa kantapäiden alaspainamiseen. Sen sijaan, että antaisin jalkaterien levätä jalustimissa rennosti, olen ryhtynyt painamaan kantapäitä alas niin, että nilkat jäykistyvät. Olen kyllä sisäistänyt polvien pitämisen rentoina, eli en takerru polvilla hevoseen (satulaan), mutta nilkkani ovat polvien mukana jäykistyneet lisää. Lopputuloksena polvet ovat irti, mutta nilkat sojottavat chaplinmaisesti sivulle.

Tässä nilkka silloin, kun painan kantapäitä alas.
Ulospäin kääntynyt jalkaterä jäykistää lopulta koko jalan. Tämä johtaa siihen, että alapohje ei pysy paikallaan oikeassa kohdassa, vaan karkaa koko ajan taaksepäin hevosen leveimmälle kohdalle. Ja heiluu. Mitä enemmän ajattelen tässä tilanteessa kantapäitä alas, sitä enemmän koko jalka heiluu. Kun kantapäätä painetaan alas, istuinluut eivät pysy satulassa. Hevosparka ei saa mitään ymmärrettäviä toimintaohjeita, jos ratsastajan jalat ovat jäykät, tasapaino mennyttä ja istuinluut eivät ole yhteydessä hevoseen.

Nyt olen yrittänyt rentouttaa nilkkoja. Alkuun en pystynyt ratsastamaan kevyttä ravia edes kierrosta ilman, että nilkka jäykistyi ja jalka karkasi taaksepäin. Koska minulle oli annettu ohje siirtyä käyntiin heti, kun jalka jäykistyy ja karkaa, menimme melkoista katkoravia. Kunnes se pikku hiljaa alkoi sujua.

Tässä nilkka silloin, kun annan sen levätä rentona jalustimessa.
Nilkkojen rentotutus tuntui aluksi jalkapöytien ulkosyrjillä venyvänä kipuna. Niissä olevat lihakset tulivat yhtäkkiä aivan uuteen käyttöön. Minulla on vinot akillesjänteet ja seisoessani tasaisella maalla jalkateräni kääntyy "lättäjalkamaisesti" sisäänpäin. Jos kävelen jalkojen ulkosyrjillä, varpaillani tai laitan korkokengät jalkaani, akillesjänteet suoristuvat. Tällöin käytössä on nuo samat jalkapöydän ulkosyrjälihakset. Nyt olen jonkin aikaa läntystellyt menemään tasaisella, joten nuo lihakset ovat syystäkin hieman huonossa kunnossa.

Kun nilkka on rento, kantapää painuu luonnostaan alaspäin ja akillesjänne ja pohje venyvät. Painopiste tulee helpommin keskelle ratsastajan kroppaa. Pohje pysyy paikallaan hieman satulavyön takana. Tintti keskittyy kuuntelemaan oikeita ohjeita eikä vain sitä, että pohje heiluu koko ajan. Se herkistyy ja tekee kuuliaisemmin töitä. Ja kaikki tämä osin siksi, että ratsastin liinassa ja etsimme syytä ongelmaan miettimällä vain jalkojani.

Heiluva alapohje oli todellakin se alkuperäinen ongelma. Mutta ennen kuin se alkoi pysyä paikallaan, piti löytää syy sen epävakauteen. Ei olisi hyödyttänyt sanoa "pidä se paikallaan". Minä yritin, mutta siitä seurasi polvilla puristamista, yläkropan vinoutta, turhaa koko kropan jännittämistä ja vielä suurempaa heilumista, koska en osannut ajatella vian olevan nilkoissani tai polvien ja nilkan yhteisjännityksessä.

Suuri kiitos ihanalle opettajalleni Petralle. Ja treenit jatkuvat...

5 kommenttia:

  1. Rakennevikani takia pystyn pitämään nilkkoja vain tuossa asennossa mitä ensimmäisessä kuvassa on. Mutta jalkani on kuitenkin rennot, ja olen oppinut pitämään ne hyvin paikoillaan. :) Pohkeita en kuitenkaan pysty pitämään ihan samanlailla kiinni, kuin "normaalisti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän kaikki pysty pitämään käsiäkään juuri sillä oikealla kohdalla sään yläpuolella, jos heillä on vaikkapa lyhyet kädet. Onneksi hevoset arvostavat juurikin rentoutta. Ei esimerkiksi para-ratsastajilla ole ongelmia ratsastaa hevosia rennoiksi, vaikka heillä on kropan suhteen enemmän vajaavaisuuksia, kuin kukaan meistä tavan pulliaisista osaa edes kuvitella. :)

      Poista
  2. Kiitos tästä kirjoituksesta. Minulla on megalomaaninen ongelma jalkojeni kanssa. Sen voi maailmankaikkeuden kaikki opettajat vahvistaa. 4 vuotta olen yrittänyt saada komennon jaloistani.

    Ne vaan ei opi mitään ja esim. nilkan rentoutus tuntuu kidutukselta, siis tuo asento joka alakuvassa sinulla on. Jalka nousee aina, jos hevosta pitää enemmän ratsastaa ja esim. laukka on pahin, silloin lähtee polvet ylös jne. On kokeiltu kantapään laskua, lihasten venytystä, varpaiden nostoa, harittamista, kevyttä lepäämistä ja rentoutusta. Mietin joka kerta että lopetan homman. Opettaja sanoo että hevonen on hieno mutta jalat...Viime tunnilla ystävällinen kanssa ratsastaja kysyi opettajalta miksi minun kantapäät ei pysy alhaalla kun tuon toisen ratsastajan pysyy. Ajattelen että kuolen häpeään. Olen yrittänyt niin kovasti ja haluan niin paljon, mutten pysty.

    MInulla on myös sisäänpäin tipahtavat jalkaterät aina jos annan niiden pudota mihin ne haluaa. Samoin juoksulenkillä jalkaterät kääntyvät sisäänpäin kun väsyn. Akillesjänteiden osalta en ole varma missä mennään.

    Minusta opettajien "kantapää alas" on teknisesti ylimalkainen ja auttamatta vanhentunut ja asiaa pitäisi tarkastella syvällisemmin silloin kun se ei onnistu. Mutta kenelläkään ei tunnu olevan siihen ratkaisua. Koen opettajien turhautumisen oman turhautumiseni päällä liian isona taakkana ja toivoisin että joku voisi auttaa. Ehkä tässä on vielä joku kikkakakkonen, jota en ole kokeillut. Jos joku tietää, kuulisin mieluusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden entisen valmentajani supervinkki oli ajatella polvia alas. Eilenkin sain takaosakäännöksiä tehdessä kuulla, että polvi alas. Kun se lähtee hiipimään ylöspäin, jalkaterä ja kantapää lähtevät mukana. Ja kun ajattelee polvea, ei tule mietittyä liikaa nilkkaa.

      Olenpa kuullut tarinan siitäkin, miten eräs ammattilainen laittoi saappaisiinsa kantapääkiilat, koska ei saanut akillesjänteitään venymään ja kantapäitään alas. Tällä kikalla pysyivät kuulemma tuomarit tyytyväisinä eivätkä enää huomautelleet... Ja henkilö sai ratsastaa kantapäittensä kanssa rauhassa.

      Poista
  3. Kiitos tästä kirjoituksesta. Minulla on megalomaaninen ongelma jalkojeni kanssa. Sen voi maailmankaikkeuden kaikki opettajat vahvistaa. 4 vuotta olen yrittänyt saada komennon jaloistani.

    Ne vaan ei opi mitään ja esim. nilkan rentoutus tuntuu kidutukselta, siis tuo asento joka alakuvassa sinulla on. Jalka nousee aina, jos hevosta pitää enemmän ratsastaa ja esim. laukka on pahin, silloin lähtee polvet ylös jne. On kokeiltu kantapään laskua, lihasten venytystä, varpaiden nostoa, harittamista, kevyttä lepäämistä ja rentoutusta. Mietin joka kerta että lopetan homman. Opettaja sanoo että hevonen on hieno mutta jalat...Viime tunnilla ystävällinen kanssa ratsastaja kysyi opettajalta miksi minun kantapäät ei pysy alhaalla kun tuon toisen ratsastajan pysyy. Ajattelen että kuolen häpeään. Olen yrittänyt niin kovasti ja haluan niin paljon, mutten pysty.

    MInulla on myös sisäänpäin tipahtavat jalkaterät aina jos annan niiden pudota mihin ne haluaa. Samoin juoksulenkillä jalkaterät kääntyvät sisäänpäin kun väsyn. Akillesjänteiden osalta en ole varma missä mennään.

    Minusta opettajien "kantapää alas" on teknisesti ylimalkainen ja auttamatta vanhentunut ja asiaa pitäisi tarkastella syvällisemmin silloin kun se ei onnistu. Mutta kenelläkään ei tunnu olevan siihen ratkaisua. Koen opettajien turhautumisen oman turhautumiseni päällä liian isona taakkana ja toivoisin että joku voisi auttaa. Ehkä tässä on vielä joku kikkakakkonen, jota en ole kokeillut. Jos joku tietää, kuulisin mieluusti :)

    VastaaPoista

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...