Kirjaviisaat
Sanotaan, että ratsastamaan oppii vain ratsastamalla. Kannattaa kuitenkin uskoa myös teoriaan ja siihen, että lukemalla asioiden sisäistäminen on joskus helpompaa, vaikka viime käden oivallus tapahtuukin aina hevosen selässä. Vime viikolla saatoin vitsailla Mary Wanlessin kirjan harjoitukselle, jossa istutaan kontallaan olevan avustajan selässä istuinluita etsien, mutta kirja ei ole mikään vitsikirja. Minulle se on Kyran kirjan ohella yksi raamatuistani; siitä löytää jokaisella lukukerralla pohdittavaa juuri siihen ongelmaan, mistä sillä kerralla on kyse. Ja vähän lisää. Wanlessin kirjan ehdoton etu on juuri ilman hevosta tehtävät harjoitukset. Harva hevosenomistajakaan viettää hevosen selässä enemmän kuin puolitoista tuntia päivässä.
Wanless mainitsee kirjansa esipuheessa, että hänen kirjassaan on materiaalia kahden vuoden opintoihin. Ja hän edellyttää, että lukijalla on käytössään oma hevonen; treenaamisen keskellä hän nimittäin kehottaa lukijaa ennen kaikkea nauttimaan hevosestaan. Mikään suora tie paratiisiin kirja ei väitä olevansa, vaan Wanless lupaa tien olevan kivinen. Ratsukosta, joka kantaa itsensä kauniisti kevennetyssä ravissa, hän sanoo: "alle 5 prosenttia ratsastajista tekee tämän (minun silmissäni) todella hyvin." Alkeiskurssikamaa, tietää 12-vuotiaskin, mutta ah, niin haastavaa.
Kirjassa käsitellään kappale kappaleelta sitä, mitä ratsastaja voi tehdä istunnalleen. Kun on käsitelty perusistunta, istuinluukontakti, satulassa hiljaa istuminen (minun ykköskompastuskiveni käynnissä), lihastuki, hengitys, kehon kiinteyttäminen ja painoton istunta, päästään aiheeseen istunnan kapeus. Wanless sanoo, että suurin osaa ratsastajista istuu liian leveästi. Tämä johtuu siitä, että heidän lantiostaan puuttuu kapeutta tuova kimmoisuus. Leveästi istujat tunnistaa laahaavasta kävelystä, sillä sama lantion kimmoisuus tuo ryhtiä kävelyyn. Leveästi istuva ratsastaja ei saa hevosesta otetta lantiollaan, vaan ratsastaa pelkillä käsillä ja pohkeilla. Hän ikään kuin "valuu" pitkin hevosen kylkiä ja ohjaa kaulaa. (Wanless 2006, 65.)
Wanless lupaa, että kun ratsastaja onnistuu juurruttamaan itsensä satulaan, kaventamaan istuntaansa ja ohjaamaan istunnalla hevosen säkää, se muuttaa ratsastuksessa kaiken. Hahaa, siis kaikki on helppoa, kun vain tekee oikein!
Olen itse mielikuvaoppija, ja Wanlessin harjoitukset helpottavat minua. Tätä seuraavaa harjoitusta on syytä kokeilla. Wanlessin mukaan sitä kutsutaan "tuskaharjoitukseksi". (Wanless 2006, 70.)
Mary Wanless: Mielekästä ratsastusta (engl. Ride With Your Mind Essentials 2002, suom. Liisa Kaski 2006. Perhemediat)
Wanless mainitsee kirjansa esipuheessa, että hänen kirjassaan on materiaalia kahden vuoden opintoihin. Ja hän edellyttää, että lukijalla on käytössään oma hevonen; treenaamisen keskellä hän nimittäin kehottaa lukijaa ennen kaikkea nauttimaan hevosestaan. Mikään suora tie paratiisiin kirja ei väitä olevansa, vaan Wanless lupaa tien olevan kivinen. Ratsukosta, joka kantaa itsensä kauniisti kevennetyssä ravissa, hän sanoo: "alle 5 prosenttia ratsastajista tekee tämän (minun silmissäni) todella hyvin." Alkeiskurssikamaa, tietää 12-vuotiaskin, mutta ah, niin haastavaa.
Kirjassa käsitellään kappale kappaleelta sitä, mitä ratsastaja voi tehdä istunnalleen. Kun on käsitelty perusistunta, istuinluukontakti, satulassa hiljaa istuminen (minun ykköskompastuskiveni käynnissä), lihastuki, hengitys, kehon kiinteyttäminen ja painoton istunta, päästään aiheeseen istunnan kapeus. Wanless sanoo, että suurin osaa ratsastajista istuu liian leveästi. Tämä johtuu siitä, että heidän lantiostaan puuttuu kapeutta tuova kimmoisuus. Leveästi istujat tunnistaa laahaavasta kävelystä, sillä sama lantion kimmoisuus tuo ryhtiä kävelyyn. Leveästi istuva ratsastaja ei saa hevosesta otetta lantiollaan, vaan ratsastaa pelkillä käsillä ja pohkeilla. Hän ikään kuin "valuu" pitkin hevosen kylkiä ja ohjaa kaulaa. (Wanless 2006, 65.)
Wanless lupaa, että kun ratsastaja onnistuu juurruttamaan itsensä satulaan, kaventamaan istuntaansa ja ohjaamaan istunnalla hevosen säkää, se muuttaa ratsastuksessa kaiken. Hahaa, siis kaikki on helppoa, kun vain tekee oikein!
Olen itse mielikuvaoppija, ja Wanlessin harjoitukset helpottavat minua. Tätä seuraavaa harjoitusta on syytä kokeilla. Wanlessin mukaan sitä kutsutaan "tuskaharjoitukseksi". (Wanless 2006, 70.)
Seiso jalat harallaan ja polvet koukussa, ikään kuin näkymättömän hevosen selässä. Tähtää istuinluilla kohti vastakkaisen jalan nilkan sisäsyrjässä olevaa kyhmyä. (tämä muuten paljastaa hyvin toispuoleisuuden) Kuvittele työntäväsi reisillä ja kantapäillä ulospäin, kuin siellä olisi vastassa vastus. Älä kuitenkaan liu´u seisomaan jalkojen ulkosyrjille. Helpottava mielikuva on ajatella auraavansa laskettelusuksilla, jotka on valettu betoniin. (Wanless ei sattuneesta syystä tarjoa tätä ensimmäiseksi mielikuvaksi; suomalaisille se taas sopisi sellaiseksi. Ei saa nojata eteenpäin.)
Seisoessasi tässä asennossa, ajattele, että alavartaloasi tukee nyöritetty korsetti, joka alkaa nyt kiristyä. Alavartalossasi olisi saatava pysymään samanlainen lihasjännitys, kuin siellä syntyy yskäistessäsi. (taidan ensimmäistä kertaa tajuta, mitä hyötyä ratsastajalle on tupakoinnista...) Sattuuko, kun pidät asennon jonkun aikaa? Wanlessin mukaan pitäisi. Koko asennon vaikutus tuntuu todennäköisesti reisissäsi, mutta ensisijaisesti sen pitäisi tuntua alaselässä, kuvittelemassasi lihaskorsetissa. Ja niin kauan siinä on seisottava, että se tuntuu. Jos olet hyvässä kunnossa, siihen menee tietysti vähän kauemmin.
Jos tuntuu, ettei silti satu, Wanless vinkkaa, että keittiönkalusteet ovat yleensä sopivalla korkeudella tälle harjoitukselle. Paina siis ristiselkääsi työtason reunaa vasten tätä harjoitusta tehdessäsi.
Ja sitten vain viet asennon hevosen selkään! Lupaan, että se ainakin tuntuu!
Mary Wanless: Mielekästä ratsastusta (engl. Ride With Your Mind Essentials 2002, suom. Liisa Kaski 2006. Perhemediat)
Kommentit
Lähetä kommentti