Äitiratsastusta

Pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa törmää helposti sporttisiin nuoriin miehiin ja naisiin, jotka markkinoivat kuntosalijäsenyyksiä. Olen monta kertaa joutunut sanomaan, ettei minulla ole aikaa. Ja joskus jopa joutunut jatkamaan: "Ei kun minulla ei ihan oikeasti ole aikaa, koska sitä menee tallilla kolme tuntia illassa." Se on vetänyt sporttitytön hiljaiseksi. Ja oikeastaan minutkin. Ei helvetti, miten paljon tähän menee aikaa! (puhumattakaan rahasta, mutta ei mennä nyt siihen. Eikä siihen, kuinka erilaiselta kroppani näyttäisi, jos viettäisin kolme tuntia illassa kuntokeskuksessa.)

Raskaana ollessani minulle markkinoitiin myös lapsiparkkimahdollisuutta. Milloinkohan tämä sama palvelu tuodaan ratsastuskeskuksiin? Tai paremminkin yksityistalleihin! Ratsastuskoulutunneilla käyvät pystyvät ehkä paremmin järjestämään lapsenhoidon tunniksi tai kahdeksi kerran viikossa ilman, että perhesopu järkkyy, mutta hevosenomistajalla on toisin: ratsastuskertoja on väistämättä viikossa enemmän kuin yksi.

Mikä ihanan luksusta olisikaan jättää pikku Liisa osaavan nannyn huomaan ja viilettää hevosen kanssa reippaalle maastolenkille. Posket punaisina tallille palaava äiti jaksaisi sen jälkeen varmasti olla taas vähän parempi äiti, vaikka heräisikin viisi kertaa yössä imettämään.

Todellisuutta taitaa kuitenkin olla se, että tuo palvelu olisi aivan liian kallis, jotta sitä voitaisiin ylläpitää. Sanonta: "ennen minulla oli aikaa, rahaa ja ystäviä- nyt minulla on hevonen" on vitsikkyydessään surullisen totta. Lapsien saaminen tai hevosen ylläpitäminen eivät ole erikseenkään mitenkään edullisia puuhia; puhumattakaan, että yhdessä! Ja sekä hevosenomistaja että perheellinen käy jatkuvaa kamppailua neiti Aikaa vastaan. Kaikki tämä yhdessä on suorastaan sodanjulistus.

Mitä äitiratsastus siis on? On väistämättäkin selvää, että pienen lapsen äiti (tai Herra varjelkoon: pienten lasten!) ei voi kuutena päivänä viikossa viettää kolmea tuntia illassa tallilla rapsuttelemassa rakasta kauramoottoriaan. Jos voi, hänellä on joko talli omassa pihassa tai riittävästi varallisuutta olla käymättä päivätyössä. Jos taas kuvittelee voivansa, äidillä joko a) ei ole todellisuudentajua tai/ja b) hän on aktiivisesti häätämässä miestään pois. (Ohitan tarkoituksella sellaiset mahdollisuudet, kuin että miehellä on sama harrastus tai isovanhemmat hoitavat lapsia aina kun pyydetään.)

Kun täysipainoinen harrastusratsastus vaatii aikaa ja rahaa, täysipainoinen äitiratsastus vaati aikaa, rahaa ja lasten isää. Ja jos aikoo pitää puolisonsa kuvioissa jatkossakin, äitiratsastajan on syytä unohtaa täysipainoinen harrastusratsastus, sillä suurin osa ihmisistä haluaa töiden jälkeen tehdä muutakin, kuin vain viihdyttää lapsia yksin. Myös äitiratsastajan lasten isä. Jos ratsastajan sydämeen mahtui ennen vain mies ja hevonen, sieltä on nyt löydettävä tilaa kolmelle ilman, että yhtään tiputtaa pois. (Nyt hevosnaiset käsi sydämelle: kun aikaa on rajallisesti, kuka näistä kolmesta pärjäisi parhaiten ilman sinua? Niinpä.)

Mutta oi, äitiyslomallahan kaikki on vielä helppoa! Silloinhan on aikaa (vaikka ei olekaan rahaa) ja ajanpuuteongelma on tietenkin helppo ratkaista nukuttamalla vauvaa (sitä ensimmäistä) kentän laidalla. Siellä kivasti pieni vauva nukkuu, kun äiti ratsastaa. Hevonen kulkee rennosti ja vauva heräilee hymyillen vasta sitten, kun äiti lepuuttaa hetken nahkasaappaissa turvonneita jalkojaan, ripustettuaan kostean satulahuovan kuivumaan auringonpaisteeseen, sillä koskaan ei sada vettä. Right.

Todellisuudessa pienen lapsen (tai lasten!) kanssa tallilla käyminen on tuskaa. Äitiratsastajalta vaaditaan valtavaa stressinsietokykyä, sillä sekä lapsi että hevonen aistivat hermostuneisuuden, mikä tunnetusti ei tee hyvää kanssakäymiselle kummankaan kanssa. Äitiratsastajan on kuitenkin melko haasteellista välttää stressiä, sillä hänellä on aivan taatusti kokemus kerrasta, jolloin lapsi EI nukkunut kentän laidalla. Tuon kerran haamu varjostaa jokaista ratsastuskertaa. Mutta on melko hankalaa olla rento ratsastaja ja kärsivällinen äiti, jos lapsi herää viisi kertaa yössä syömään. Mikä taas.... no niin.

Joten:

"Rakas joulupukki.
Olen ollut tänä vuonna todella kiltti ja reipas. Alkuvuoden olin raskaana ja keväällä remontoimme uuden kodin. Toukokuun lopussa synnytin ihanan tyttäremme ja olin todella reipas ensisynnyttäjä. Vaikka minulle tehtiin episiotomia, olin taas kiltisti liikuttamassa rakasta hevostani kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Sen jälkeen olen imettänyt, valvonut, valvonut ja imettänyt. Aina ei ole huvittanut. Sitten hevoseni sairastui, ja siitä tuli ylimäärisiä kuluja. Mieheni on ollut ihana ja kärsivällinen ja olen päässyt käymään tallilla kolme kertaa viikossa. Emme ole puhuneet erosta.

Sen tähden pyytäisinkin, että jos voisin joululahjaksi saada jotain seuraavista. En halua olla kohtuuton pyynnöissäni, joten ihan yksikin näistä riittää:
1. lottovoitto
2. jokaiseen vuorokauteen kolme lisätuntia
3. henkilökohtainen nanny tallille mukaan joka päivä
4. hevoskärpäsen purema mieheeni (sellainen, että se haluaa joka päivä tallille mukaan vain, koska siellä vain tuoksuu hyvälle)

P.S. Voin jättää tontuille puuroa tallinpihaan. Jos tahdot, niin voin teettää analyysin siihen käytetyistä kauroista."