Sairaalareissu
Lauantaina tallin pihassa olevan salaojan päällä olevia ratapölkkyjä uusittiin. Tintti ei huomannut siinä mitään erikoista kentäle mentäessä, mutta takaisin päin tultaessa sillan alle oli mennyt mörkö. Patistin Tintin liikkeelle ja lopulta se rytisti sillan yli aivan reunasta.
Vasta jalkoja pestessäni huomasin, että oikeassa takajalassa oli jotain, mitä luulin heinänkorreksi. Se paljastui kuitenkin puutikuksi, joka törrötti oikeassa takajalassa kiinni aivan ruununrajassa. Koska tikunpiston syvyyttä oli vaikea arvioida, päätettiin viedä Tintti klinikalle. Siellä saataisiin varmistettua, että tikku ei ole mennyt kavioniveleen ja aiheuta siellä tulehdusta. Ja jos se olisi mennyt, hoito saataisiin aloitettua mahdollisimman pian. Tintti suostui astumaan jalalle, mutta pysähdyttyään lepuutti jalkaa ja ontui koko ajan vähän enemmän. Minusta tuntui, että menetin toimintakykyni aivan täysin. Onneksi tallilla muut pystyivät toimimaan...
Tintti siis autoon ja iltaa vasten (ttietenkin oli lauantai-ilta!) kohti Viikkiä, jonne tallilta on kuitenkin matkaa noin 50 km suuntaansa, vaikka aina ajatellaan pääkaupunkiseudulla kaiken olevan lähellä.
Tintti lastautui autoon oikein mallikkaasti ja matkusti kiltisti. Klinikalla nivelvestenäytettä ei saatu otettua, joten Tintti joutui senkin takia jäämään yöksi. Eläinlääkäri arveli näytteenoton ongelmallisuuden ennakoivan sitä, että suurta tuhoa ei ole tapahtunut. Tämä varmistuikin aamulla, kun tulehdusarvon olivat olemattomat. Tintti saa nyt kuitenkin antibioottia suoraan suoneen ja viipyy klinikalla kolme yötä. Hyvä niin, sillä kyllähän sitä nivelvestenäytettä aika pitkään yritettiinkin ottaa ja Tinttiä tökättiin jalkaan monta kertaa.
Ja nytpä muuten selvisi sekin, että neiti painaa 506 kg. Tänään maanantaina Viikistä vahvistettiin, että Tintti on virkeä ja varaa jalalle.
Kommentit
Lähetä kommentti