Syysloman ja Tintin uusien talvikenkien kunniaksi lähdettiin tänään pitkälle maastolenkille. Kierrettiin toista kautta kuin tavallisesti, sillä reitillämme hiitattiin ravureita. Ravikärryillä varustettu hevonen on Tintin mielestä hiukan jännittävä, joten sekaan ei auta mennä.
Puikkosen hiittisuoraa vastapäisellä pellolla on vesilätäkkö, johon on jo viime viikolla majoittunut muutamia joutsenia. Tänään niitä oli kolme. yritin kyllä etsiä katsella neljättä, koska yleensähän niillä on jokaisella puoliso.
Tintti oli Puikkosen takana olevalla laukkapätkällä hiukan säpsy ja eteni laukassa huonosti. Tekipä se muutaman tiukan pysähdyksenkin. Kotimatkalla se kuitenkin teki jotain, mitä vielä ei ole tapahtunut: Tintti teki äkkipysähdyksen hitaasta laukasta, ja sekä peruutti että kääntyi samanaikaisesti tulosuuntaan. Melkoinen haaste tasapainolle, sillä neiti osasi olla nopea. Putosin, jaloilleni tosin.
Kun sain sen viimein jatkamaan menosuuntaan, näin noin viidenkymmenen metrin päässä hirvilehmän. Jatkettiin matkaa kotiinpäin reippaassa ravissa, koska adrenaalinit taisi jäädä molemmilla melkoisen korkealle. Tintti hötkysi kaikkea mahdollista koko kotimatkan ja hikoili kovasti. Tietenkin vasta kun sain itseni rauhoitettua, sekin rauhoittui. Onneksi hirvi ei lähtenyt seuraamaan meitä, kuten naapuri kertoi heidän tallinsa lähettyvillä Kirkkonummella asustavan uroshirven tekevän...
Tulipa taas todistettua, että hevonen on hevonen eikä sen maastovarmuuteen voi ikinä luottaa, vaikka Tintti onkin sieltä varmemmasta päästä hevosia. Peurat on pienia ja vaarattomia hirviin verrattuna. Emme taida kaivata hirvikavereita maastokavereiksi jatkossakaan vaan pitäydymme muissa hevosissa.
