keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Pakkaset paukkuu

Etelä-Suomessa ylitettiin viimein -10 pakkasasteen raja. Toissapäivänä, eilen ja tänään elohopea on pysytelly -15:ssä ja alkanut jäädyttää jo mertakin. Sehän sopii. Enää kun tulisi lunta, niin saataisiin kaikkialle hyvä pohja ratsastaa. On sanomattakin selvää, että kenttä on tällä hetkellä aika kova.

Pakkasilla hevoset pärjäävät kyllä. Sain Tintin viime viikolla kunnon talvikenkään, eli nyt ei askel lipsu eikä (tuleva) lumi tartu tassuihin. Tintti ei pakkasesta paljoa häiriinny, sillä vaikka hevosia nyt pakkasella tarhataan lyhyemmän aikaaa kuin koko päivä, Tintti ei malttaisi tulla siltikään sisään.

Pakkasten tultua tallin karsinoiden yläluukut pidetään suljettuina koko päivän. Karsinoissa on sisällä selvästi plussan puolella, joten kylmä siellä ei taatusti tule. Hevoset ovat saaneet pitkien sisälläolotuntien ratoksi havunoksia, joita Tintti järsii mielellään.

Tänään kävimme tunnin ravimaastolenkillä. Pakkasta oli 14 astetta ja Tintillä tuntui peräpää kevyeltä. Olisin varmaan saanut kunnon kyydit, sillä neidissä oli kotimatkalla pitelemistä. Liekö reilu viikko sitten tapaamamme hirvilauma möllötellyt jossain puskassa..?

Onpa ihanaa, kun vielä illansuussakin näkee! Enää vain paljon lunta, niin päästään kahlaamaan lumeen. Ensi viikolla alkaa joululoma ja silloin voi ratsastella päivänvalossa päivittäin.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Maalaiselämää


Muutimme nyt marraskuun alussa Kirkkonummelle. Tintti saatiin pakattua traikkuun liinojen avulla; ilman niitä neiti vain liimasi kavionsa hiekkaan noin sentin päässä lastaussillasta. Ajomatka taisi olla pari vuotta sitten viimeeksi matkustaneelle hevoselle hiukan stressaava, sillä Tintti oli perille päästessämme eli 15 minuutin ajomatkan jälkeen aivan hikinen.

Seuraavana aamuna Tintti sitten pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen laumaan ja kotiutui sinne oikein mukavasti, tosin lehmänkirjavaa tarhakaveria se ei meinannut hyväksyä, vaan ajoi nuoren tamman toiseen päähän laidunta.

Mikäs täällä on talvikarvaa kasvatellessa!

torstai 15. lokakuuta 2009

Hirvikavereita

Syysloman ja Tintin uusien talvikenkien kunniaksi lähdettiin tänään pitkälle maastolenkille. Kierrettiin toista kautta kuin tavallisesti, sillä reitillämme hiitattiin ravureita. Ravikärryillä varustettu hevonen on Tintin mielestä hiukan jännittävä, joten sekaan ei auta mennä.

Puikkosen hiittisuoraa vastapäisellä pellolla on vesilätäkkö, johon on jo viime viikolla majoittunut muutamia joutsenia. Tänään niitä oli kolme. yritin kyllä etsiä katsella neljättä, koska yleensähän niillä on jokaisella puoliso.

Tintti oli Puikkosen takana olevalla laukkapätkällä hiukan säpsy ja eteni laukassa huonosti. Tekipä se muutaman tiukan pysähdyksenkin. Kotimatkalla se kuitenkin teki jotain, mitä vielä ei ole tapahtunut: Tintti teki äkkipysähdyksen hitaasta laukasta, ja sekä peruutti että kääntyi samanaikaisesti tulosuuntaan. Melkoinen haaste tasapainolle, sillä neiti osasi olla nopea. Putosin, jaloilleni tosin.

Kun sain sen viimein jatkamaan menosuuntaan, näin noin viidenkymmenen metrin päässä hirvilehmän. Jatkettiin matkaa kotiinpäin reippaassa ravissa, koska adrenaalinit taisi jäädä molemmilla melkoisen korkealle. Tintti hötkysi kaikkea mahdollista koko kotimatkan ja hikoili kovasti. Tietenkin vasta kun sain itseni rauhoitettua, sekin rauhoittui. Onneksi hirvi ei lähtenyt seuraamaan meitä, kuten naapuri kertoi heidän tallinsa lähettyvillä Kirkkonummella asustavan uroshirven tekevän...

Tulipa taas todistettua, että hevonen on hevonen eikä sen maastovarmuuteen voi ikinä luottaa, vaikka Tintti onkin sieltä varmemmasta päästä hevosia. Peurat on pienia ja vaarattomia hirviin verrattuna. Emme taida kaivata hirvikavereita maastokavereiksi jatkossakaan vaan pitäydymme muissa hevosissa.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Tunnelmakuvia maastoreissulta

Aina ei uskoisi, millaiset loistavat ratsastusmaastot meillä on. Reittejä on enemmän kuin mitä perslihakset kestää kulkea. Tässä hiukan lokakuisia tunnelmakuvia tavallisimmalta maastoreissultamme. Lenkki kestää kävelyineen noin puolitoista tuntia. Seurana meillä Joanna ja Putte. Putte on ollut kesällä 2009 yksi Tintin laidunkavereista.

Talvella saa ratsastaa golfkentän huoltoteitä. Muulloin on tyydyttävä reunaan.

Tie, jota kutsutaan Mummikseksi. Mukava alku- ja loppukävelytie.

Tässä mummonmökki ja maisemia. Pellolla voi tavata joskus peuroja

Sänkipellon laidassa.

Peltoja silmänkantamattomiin. Ollaan kuitenkin yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista. Uskoisiko?

Tässä pääsee aina välillä hujastelemaan!

Tekee hyvää kulkea vaihtelevassa maastossa.

Tintti ei suostu olemaan kuvauksellinen. Korvien rapsuttelu auttaa joskus

Golfkentän reunaa.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Tammamainen tamma

Seuraavaksi luvassa tarkkaakin tarkempi luonneanalyysi kopukasta, jossa suurin osa ihmisistä ei näe mitään erikoista. Mutta tottahan toki jokainen näkee omassaan sellaista, mitä muut eivät.


Olen aina sanonut, että Tintin kanssa pitää aina huomioida, millä kaviolla se on aamulla noussut. Yksikään päivä kun ei ole ihan samanlainen. Ne, jotka arastelevat hevosia, tutustuvat Tinttiin parhaiten silloin, kun se on valmiiksi satuloitu ja suitsittu. Eli töissä. Boksissa se voi olla hiukan, sanoisinko luotaantyöntävä. Sille ei ole ihan sama, kuka sen kanssa puuhastelee. Ensin pitää tutustua.

Yleensä Tintti louskuttelee hampaitaan, kun sitä harjaa. Luulen, että sitä saattaa kutittaa, sillä jos joka toisen vedon tekee piikkisualla, louskuttelu vähenee valtavasti. Mutta ei tämä päde joka päivä. Kumisualla rapsuttelusta se itää. Tintillä on myös tapana näyttää itse, mistä kohtaa se haluaa tulla rapsutetuksi. Se onnistuu taipumaan hyvinkin kekseliäisiin asentoihin näyttäessään näitä paikkoja hampaillaan. Joskus se yrittää vain huitaista hampailla "vähän sinne päin". Jos en suostu ymmärtämään vinkkiä, se kyllä pian näyttää oikean kohdan. Joskus olen tosin ollut havaitsevinani sillä silloin melkoisen turhautuneen "senkin idiootti"-ilmeen. Suosikkipaikkoja on kyljet ihan takajalkojen kohdalta sekä kaula, jota se ei voi itse hampaillaan rapsuttaa.

Myös korvien rapsuttelu ja nyhtäminen on neidin mieleen. Ketterästi se myös hinkuttaa korviaan takakavioillaan kuin koira. Jos se vaivautuu vain yhteen huitaisuun, se on tulkittavissa kehotukseksi: voisitko sinä... Kun oikea paikka rapsutuspaikka on löytynyt, Tintti ojentelee päätään kohti kattoa ja yrittää joskus myös hoitaa takaisin. Sillä tuntuu muutenkin olevan miljoona erilaista ilmettä. Ylläoleva laidunkuva on melko tyypillinen "mitä nyt tapahtuu?"- ilme.

Kolmas mistä Tintti on pitää, on sen tissien putsaaminen mudasta; sinne kun kertyy rapaa ja likaa koko ajan. Kun ensimmäisen kerran onnistuin sen tekemään, Tintti pyysi sitä seuraavana päivänä takajalat levällään, mikä tuntui hiukan häämentävältä. Miksi siihen sitten meni niin kauan, että onnistuin? Tässä pätee sama kuin missä tahansa Tintin kanssa toimiessa: jos arastelet yhtään, sitä alkaa jännittää ja sitten se louskuttelee hampaitaan ja pyörii yhä enemmän. Mutta se ei pure eikä potki. Tai kai se voi senkin tehdä. Onhan se hevonen.

Tintti oli tavatessamme todella arka päästään, mutta on vuosien saatossa tässäkin muuttunut. Se ei edelleenkään ole mitenkään syliin tulossa vaan pitää harkitun etäisyyden. Sen kaulaan on turha ripustautua roikkumaan- se nimittäin perääntyy toisaalle. Mikäli minä harjaan sitä ja boksin ovelle tulee joku juttelemaan, se louskuttelee hampaitaan. Mikäli sitä harjaa joku muu ja minä olen boksin ulkopuolella, se sen sijaan ei louskuttele. Tämä lienee tammamaista reviirikäytöstä.

Ruoka-aikaan Tintti on äänekäs. Tarjoilu on yleensä sen mielestä liian hidasta. Ruoan tulon kestäessä se saattaa kääntyä diivamaisesti ympäri karsinassaan, ja hörisee ruokaansa ikään kuin olkansa yli. Aamuisin se aloittaa pitkällisen juomasession juuri sillä hetkellä, kun sitä oltaisiin viemässä ulos. Karsinan seinien potkiminen syömisen aikana on viimeisen puolen vuoden aikana ratkaisevasti vähentynyt. Ennen se piti aikamoista mekkalaa!

Joinain päivinä sitä ei huvita tehdä mitään ja toisina se liikkuisi kuin aropupu. Joskus se tahtoo innokkaanan näyttää pienimmistäkin liikkeistä kaiken mitä se osaa ja joskus ratsastaminen on kuin kivirekeä vetäisi. Sanoisin silti, että parasta on pitää Tintti tyytyväisenä ja sen mieli virkeänä: jos se pääsee tylsistymään, se on tosi mahdotonta seuraa.

Kiiman Tintti näyttää selvästi ja on silloin hyvin paljon miellyttävämpi, taipuisampi ja seurallisempi kuin muulloin: ja miksei olisi; kuka nyt hankalan tyypin haluaisi! Mutta mikäli jatkuvaa pissailua (vaikka keskelle tallin lattiaa tai pihaa) ei lasketa, niin Tintti on tosi miellyttävä ratsastaa silloin.

Yleensä tammamaisuuden mahdolliset huonot piirteet katoavat Tintistä ratsastettaessa, sillä se on työteliäs kiltti tyttö, joka yrittää miellyttää, tehdä oikein ja kaipaa kiitosta. Sitä sille onkin hyvä antaa. Tintti on kaiken lisäksi rohkeaa ja miellyttävää seuraa muille. Ja minun mielestäni tietenkin aivan toppen!


Tytöt laitumella Gumbölessä kesällä 2009. Tintti vasemmalla.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Matkaratsastuskisat

Sunnuntaina starttasimme elämäni ensimmäisissä matkaratsastuskisoissa. Ne järjestettiin Gumbölessä omalla tallilla, joten osallistuminen oli helppoa. Osallistuimme 15 km ihanneaikaratsastusluokkaan, jossa merkitty reitti piti ratsastaa tietyn ajan puitteissa, tässä tapauksessa nopeimmillaan 12km/h ja hitaimmillaan 8 km/h. Hitaampi tai nopeampi keskinopeus olisi johtanut suorituksen hylkäämiseen. Samoin hevosen pulssin piti olla 20 minuuttia maalintulon jälkeen alle 56. Hevosta ei siis missään nimessä saa ratsastaa piippuun.

Koko konsepti oli minulle ennestään vieras, joten olin hyvissä ajoin yhteydessä Suomen matkaratsastusseuraan SuMaRaan ja tarkastin eläinlääkärin avustuksella rokotusasiat kuntoon. Kilpailuihin valmistautuminen tapahtui niin, että mittasin hevoselta aamulämmön (Tintillä 37,5) ja puolitoista tuntia ennen luokkamme starttia vein hevosen suitsitettuna ilman satulaa ja suojia eläinlääkärin tarkastukseen. Tintti nuuskutteli vieraita hevosia niin innoissaan, että hengitys oli melkoisen aktiivinen. Lepopulssi oli kuitenkin sama 32 kuin torstain eläinlääkärin tarkastuksessa.

Kaikki ratsukot lähtivät matkaan yhdessä. Koska meillä oli verryttelemättömät hevoset, jättäydyimme suosiolla peräjoukkoihin. Matkanteko oli leppoista ravi-laukkapäästelyä. Välillä tarkkailimme kelloja ja aina hyvän paikan tullessa pistimme vauhtia töppösiin. Vähän puolenvälin jälkeen tulimme hultopaikalle, jossa hevosten kaulat ja lavat kasteltiin ja mekin saimme juotavaa.
Lopussa tajusimme, että kiirehän tässä silti tulee. Puikkosen suora laukattiin reippaasti ja loppumatka mentiin ravaten. Hiukan alkoi jo jännittää, että mitäköhän loppusyke sanoo ja ehditäänkö ajoissa maaliin. Viimeinen kilometrikin emntiin osittain ravaten ja laukaten. Tintti tuntui saavan koko ajan enemmän energiaa, mutta kuumana se ei käynyt.

300 metriä ennen maalia, kun tallikaveri Joonas katosi hetkeksi näköpiiristä, Tintti yllätti minut lähtemällä vauhdilla laukaten kotiin. Sain sen pysähtymään muutaman kymmenen metrin jälkeen. Pysähdys tapahtui epäonnisen kanssakilpailijahevosen takalistoon, kun tämä hevonen kääntyi poikittain tielle. Törmäys aiheutti sen, että kyseisen hevosen ratastaja lensi kaaressa pöpelikköön. Hevonen saatiin kuitenkin kiinni ennen maalilinjaa, ratsastaja nousi selkään ja sai hekin saivat hyväksytyn tuloksen.

Palkinnonjaossa siis palkittiin kaikki hyväksytyn tuloksen saaneet. Tintti on nopea palautuja, ja meille merkittiin lopputulokseksi pulssi 44 ja keskinopeus 8,8 km/h. Lähtöaika klo 11.00, maaliintuloaika 12.49. Eläinlääkäriltä saatiin kommenttina, että aamulla jaloissa olleet nesteetkin olivat kadonneet lenkin aikana.

Tulokset ovat täällä.
Kuvia on täällä.

torstai 17. syyskuuta 2009

Kauppakirjat ja eläinlääkärin tarkastus

Kauppakirjat tehtiin tiistaina 15.9. ja tänään eläinlääkäri kävi toteamassa Tintin oikein hyväksi ostokseksi. Taivutuskokeissa jalat oli oikein hyvät ja kaikki muukin kunnossa. Lisäksi Tintin yhteistyökykyä eläinlääkärin operoinnin aikana kehuttiin. Mutta onhan se tunnetusti kiltti tyttö.

Tintille tehtiin käytännössä vakuutustarkastus, sillä ostopäätökseeni ei olisi enää oikeiastaan vaikuttanut mikään muu, kuin täysin epäkelvot jalat tai ylipäänsä se, että hevonen olisi ollut teuraskuntoinen. Tintti on ollut minulle siinäkin mielessä helppo ostos, sillä tunnen sen historian viimeisen kahden vuoden ajalta, jolloin olen sitä vuokrannut. Harva hevosta ostaessaan tietää niinkin paljon asioita hevosestaan, kuin mitä minä voin sanoa tietäväni. Ei ole samalla tavalla mietittävänä sitä, voiko myyjän sanaan luottaa.

Kävin tänään siis ratsastamassa ensimmäisen hevosenomistajamaastoni. Tinttiä on viimeisen viikon aikana käynyt kokeilemassa kolme vuokraajaa, joten itse olen istunut selässä vähän vähemmin. Liekö neiti sitten saanut tarpeeksi kuuliaisesti käyttäytymisestä vieraiden kanssa, nimittäin tänään oli mörköjä kivien ja mutkien takana. Toisaalta, en ollut arvannutkaan, että se laukkaa halutessaan niinkin lyhyenä, miltei paikallaan.

Nyt jännityksellä odotamme sunnuntain matkaratsastuskisaa.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...