keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kenttäpostia 15: kisailua

Terkkuja taas ja nyt vähän kaikkialta!

On kuulkaa tullut kierrettyä vähän muutakin kuin tahkoa tässä alkukesän aikana. Olen käynyt hyppäämässä esteitä monessakin paikassa. Nainen sanoo, että meillä on nyt oikeus osallistua ihan oikeisiin kenttäratsastuskilpailuihin. Harjoittelemassakin käytiin viime viikonloppuna. Ajettiin pitkä matka ja hypättiin pitkin jotain laidunta. Tätä olisi sitten tiedossa enemmänkin tänä kesänä.

Kenttäratsastukseen kuuluu sekin, että pitää käyttäytyä sievästi valkoisten aitojen sisäpuolella eikä niitä aitoja ole tarkoitettu hyppäämiseen. Olen kokeillut elämäni ensimmäisen kerran tänä kesänä. Nainen sanoi, ettei kouluratsastus ole kuulemma aikaratsastusta. Ja minä kun yritin olla reipas ja nopea!

Olen minä saanut paljon ruusukkeitakin. Se on sentään hyvä, että tuo nainen osallistuu minun kanssani vain sellaisiin luokkiin, joissa palkitaan kaikki virheettömän radan suorittaneet. On nimittäin niin, että kyllä nolottaisi, jos lapset jäisivät ilman palkintoja kun täti rohmuaisi kaiken. Onneksi tuo nainen on samaa mieltä. Joskin sen lasten leikeistä puuttuu kuulemma punainen ruusuke, joka pitäisi niille voittaa. Minä teen kaikkeni, mutta tuon nainen ja se toinen nainen sanovat, että pitää mennä tyylillä eikä vauhdilla.

Tässä teille pari kuvaa siitä, miten minä päästelen! Hauskaa juhannusta! Syökää hyvin!

Hästbacka Stall, Kirkkonummi. Toukokuu 2017 Kuva: Saara Brax


Gumbölen ratsastuskeskus, kesäkuu 2017. Kuva:Sami Nyyssönen

Nygårdin talli, Kemiö. Kesäkuu 2017. Kuva: Maarit Kuronen

Nygårdin talli, Kemiö. Kesäkuu 2017. Kuva: Maarit Kuronen
P.S.
Tuo nainen on tosi kovin Englanti-fani. Se kävi keväällä Englannissa katsomassa jotain upeaa kenttäkilpailua. Silti se on nyt luvannut, ettei se ota tätä vanhaa englantilaista tyyliä tavaksi. Puolustukseksi sanon, että pakkohan minun on vähän ottaa varaa näille sarjojen kakkososille, etten taas kaadu. Onneksi nainen osaa heittää näissä tapauksissa ohjat pois. Esteen jälkeen minä saankin sitten helposti päättää, minne päin mennään.


Gumbölen ratsastuskeskus, kesäkuu 2017. Kuva:Sami Nyyssönen



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Varustemyyjän painajainen

Matemaatikon ja humanistin ero on siinä, että matemaatikko haluaa löytää ratkaisun, humanisti ongelman. Meissä hevosihmisissä on aivan liikaa humanisteja.

Harvaan asiaan myydään yhtä paljon ratkaisuja kuin hevosen suuhun. Joskus tuntuu kuin koko hevoskeskustelu olisi jämähtänyt yhteen ainoaan puheenaiheeseen: mitä laitetaan tai ei laiteta hevosen päähän.

Hevosen pää ja suu ovat tietysti tärkeitä juttuja; yhtä tärkeitä kuin se, mitä hevosen selkään laitetaan. Varusteiden pitää olla sopivia eikä vähiten siksi, että varusteiden vaihteleminen ja kokeileminen on kallista. Lompakon avaaminen on silti valtavan paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ratsastamisen oppiminen. On varmasti niinkin, että joku tietty jalustin voi pitää jalan jalustimessa paremmin kuin joku toinen, mutta jos ratsastajan paino ei ole jalustimella, ei mikään liima auta pitämään sitä siellä.

Mielikuva varusteen auttavasta vaikutuksesta voi silti auttaa meitä myös ratsastuksellisesti. Lumevaikutuskin on vaikutus, mutta ainaostaan ratsastajalle. Hevonen ei moisesta välitä. Sen sijaan silloin, kun oma ratsastus ei suju, on hirveän helppo lähteä arvelemaan, että vika olisi varusteissa. Niitä kun edelleen on nopeampi vaihtaa kuin opetella ratsastamista. Hevonenkaan ei välttämättä ole niistä varusteista kipeä, ainoastaan oppinut vastustelemaan puhtaasta mukavuudenhalustaan. Varusteiden vaihtelu ei välttämättä ole hevosesta kivaa. Se tykkäisi enemmän hyvästä ratsastuksesta.

Yksi perushyvä konsti on säännöllisesti pyytää omalle hevoselleen itseään nohevampi ratsastaja ja mennä itse katsomaan tätä ratsastussessiota. Ratsuttaja kyllä maksaa, mutta jos näet, että hevosesi toimii ihan mainiosti niillä perusvarusteilla, kunhan selässä on sinua osaavampi ratsastaja, saat ehkä mielenrauhan ja voit lopettaa kalliin varusterallin ja keskittyä olennaiseen.

Nimim. viisien kuolaimien ja kolmien suitsien jälkeen palattiin siihen, mistä viime kesänä kokeilut aloitettiin


Tämän turparemmin tarkoitus on antaa laukkaavalle hevoselle enemmän happea.
Kuva: Sami Nyyssönen

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kiintymyshevoskasvattajat #yritettiinkyllärekisteröidä

"Kiintymyshevoskasvattajat on yhdistys lempeästä hevoskasvatuksesta kiinnostuneille. Kiintymyshevosenomistajuudella tarkoitetaan hevosten hoitofilosofiaa, jossa keskiössä on hevosen tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen ihmiselle lajityypillisellä tavalla. Tietyt hevosenhoitotavat ovat kiintymysvanhemmuusperheissä yleisiä. Näitä ovat esimerkiksi täydellinen hevosen tahdon kuunteleminen kaikissa tilanteissa sekä jatkuva makupalaruokailu, jonka tavoitteena on jalostua sormiruokailuksi. Tavat vastaavat ihmisen tarpeisiin ja tukevat räjähdysherkän, ehkä jopa ylisensitiivisen hevossuhteen muodostumista.

Kiintymyshevosomistajuudessa on kyse ennen kaikkea perusasenteesta hevosta kohtaan. Perusoletuksena on, että hevoset ovat synnynnäisesti sosiaalisia ja halukkaita yhteistyöhön nimenomaan ihmisten kanssa, ja ne haluavat miellyttää ihmistä, johon ovat muodostaneet tiiviin kiintymyssuhteen. Kiintymyshevosomistajuus on hevosen tunteiden ja ajatusten kunnioittamista ja pyrkimystä ymmärtää hevosta kokonaisvaltaisesti aivan kuin se olisi ihminen.

Lempeä kasvatus keskittyy hevosen ymmärtämiseen, kunnioittamiseen, empaattisuuteen ja ihmisen ja hevosen välille muodostuneisiin vuorovaikutustaitoihin. Hevosenomistajan keskeinen tehtävä on auttaa hevosta tyydyttämään inhimilliset fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeensa – myös ne, jotka poikkeavat hevosen sen hetkisistä haluista ja tahdosta. Hevosenomistajan rooli on olla aito, tunteva ja toimiva ihminen, joka näyttää hevoselle, kuinka omia tarpeita ja tunteita voi ilmaista ihmismäisesti. Ihminen antaa myös hevoselle mallin siitä, kuinka ristiriitatilanteissa pyritään etsimään ratkaisua rauhanomaisesti neuvotellen sivistyneesti purematta, potkimatta ja juoksematta ympäriinsä.

Ideologian tavoitteena on edistää lempeää hevosenhoitoa, ja niin hevosten kuin erityisesti ihmisten tunteet ja tarpeet huomioonottavaa vuorovaikutusta. Lisäksi tarjoamme tukea ja vinkkejä kiintymyshevosomistajuudesta kiinnostuneille ihmisille.

Mottomme on: älä suotta huuda ja komenna – hevosesi ei tottele sinua kuitenkaan, sillä sillä on oma tahto, jota sinun tulee kunnioittaa."


P.S: Jos olet lukenut Bowlbyn kiinntymysvanhemmuusteoriaa, saat kiinni siitä, mihin tässä viitataan. Hevosta pitää kuitenkin kohdella hevoselle lajityypillisellä, ei ihmiselle lajityypillisellä tavalla.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Hyvän paimenen askartelua

- Nyt kuulostaa pahalta, sanoi autokorjaamon mies. Hän oli kolmas, joka kiinnitti huomionsa verbiin "askartelu" puhuessani sähköpaimenen piuhojen parissa työskentelystä. Aiemmin sekä mieheni että lankoni olivat puhelimessa huomauttaneet, että askartelu on mielenkiintoinen sanavalinta, kun puhutaan sähkötöistä.

Mutta ei kai sana tavoitteellista toimintaa pahenna? Askarteluohjeet olin saanut Motonetin mukavalta myyjältä. Sitä ennen olin kiehunut kiukusta sekä hevostarvikeliikkeen myyjiä, paimenen käyttöohjeita että käytettynä ostamaani paimenta kohtaan. Operoin itselleni täysin vieraalla maaperällä ja tiesin, ettei kyseessä ole minkäänlainen rakettitiede. Silti olin täysin epämukavuusalueellani ja mies oli työmatkalla. Jossain vaiheessa mieleeni tuli sekin suuri vääryys, että isäni kuollut. "Kaiken joutuu tekemään itse", nyyhkytin mielessäni. Ehkä vähän PMS.

Mutta mitäpä ei ihminen tekisi hevosensa kesälaitumen eteen. Sain lapset hoitoon kahdeksi tunniksi ja suuntasin kohti missiotani, joka oli helpommin sanottu kuin tehty. Jouduin käymään kolmessa rautakaupassa. Ensimmäisessä yritin valmistelematta selittää, minkätyyppistä piuhaa tarvitsen. Nuori mies oli ystävällinen ja kväelimme piuhoilta piuhoille, mutta jouduin jatkamaan seuraavaan paikkaan. Luulen, että hän totesi käyntini jälkeen, ettei ymmärtänyt hittoakaan siitä, mitä halusin. Seuraavan rautakaupan myyjä oli kartalla, koska olin ehtinyt suunnitella repliikkejäni, mutta valikoimista ei löytynyt mitään enkä saanut palvelua muuta kuin että "mee hyllyväliin 13". 

Motonetissä minulle avautui askartelun maailma. Neuvonnan tyttö ohjasi oikealle hyllylle, ja huikkasi perään, että "tiskin pojilta vaan kysyt apua, ne auttaa varmasti." Viisi minuuttia oli liikaa odotusaikaa jonotusnumeron kanssa ja soitin myös lankomiehelle, jonka puhelinohjeet vahvistivat, että olin oikealla tiellä. Kassan poika 45v tarjosi viimein apua ja  oikeat välineet.  
- Saanko minä nämä liittimet piuhoihin ihan tavallisilla pihdeillä? 
- No et saa, joudut ostamaan nuo, mutta niillä saat myös piuhan eristeen kuorittua. 
- Eikö se mee ihan saksilla, niin oon ennen tehnyt lamppujen kanssa? 
- Sovitaanko, etten nyt kuullut tuota....

Rautakaupa velvoite on myydä jäätelöä.

Oli kulunut puolet lastenhoitoajasta, kun ajoin tallinpihaan. Vielä hevonen ratsastamatta. Mieleen tuli juurikin se asia, mihin haaveni omasta tallista aina torppaantuvat: että sitten kun sulla on hevoset omassa pihassa, et ratsasta ikinä vaan vain korjaat aitaa. Hevonen oli ihan täysin kupletin juonessa mukana: tehdään tää nopeesti, sulla on kiire, joten anna minä määrään vauhdin. Tää on aikaluokka.

Kuitenkin. Seuraavan yön valoisina tunteina askarreltujen piuhojen avulla sähköön saatu laidun ja siellä seuraavana päivänä voikukkaileva hevonen palauttivat luonnollisesti elämäniloni. Mieskin uskaltaa palata työmatkaltaan. Aita on vakava asia.

Tarinan opetus? Sellaista ei ole. Elämä. On.

Äidin pikku apulainen. "En anna tätä kahvaa". "Miksi?" "En halua."



perjantai 2. kesäkuuta 2017

Tuntemattoman hevosen rukous

”Koska on jo myöhä, lienee paikallaan lukea rukous tällekin tallille.
Varjele meitä kenttäratsastuksen vaaroilta ja ennen kaikkea väsymisiltä sekä kaatumisilta. Muona-annos saisi myöskin olla jonkin verran suurempi, mikäli sinulla vielä on käyttämättömiä varastoja hevostesi tarpeisiin. Anna siedettäviä ilmoja, että olisi hauskempi paahtaa maastossa menemään. Kesäyöt ovat tervetulleita jännityksen lieventämiseksi sekä kentänvalojen ja sähkölaskujen säästämiseksi. Suojele kaikkia kenttäratsastajia, esteratsastajia, lännenratsastajia ja hevosmiehiä, mutta kouluratsastajista ei ole niin suurta lukua, koska ei niille mitään käy kuitenkaan. Suojele hevosenomistajia, tallipäällikköä, tallityöntekijöitä, hevostenhoitajia sekä erityisesti kengittäjiä sikäli kuin sinulta aikaa riittää.
Ja lopuksi yleensä ja erikseen: varjele liiton herroja, etteivät ne löisi päitänsä Karjalan mäntyyn.
Amen”.

Muunnelma Sotamies Honkajoen rukouksesta teoksessa Väinö Linna: Tuntematon Sotilas (1954)

Kuva: Erica Lilja 2016

maanantai 29. toukokuuta 2017

Mies ja bussi

Yhdellä naapurilla on avoauto ja toinen ajaa moottoripyörällä. Yhden eksällä oli joskus hevonen. Minun mieheni lähtee aamuisin töihin bussilla.

Tämä on useimmista ihmisistä täysin kestämätön yhtälö: miten miehesi voi kulkea bussilla. Siis MIES, tuo sukupuolista ylväämpi ja luomakunnan kruunu. Muistan kun serkkuni aikoinaan lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja hänen miehensä jäi pienten lasten kanssa elämään arkiviikkoja kotiin. Kaikki kauhistelivat, miten äiti tuolla tavalla voi lähteä ja miten mies siellä pärjää. Serkkuni vastasi, että onhan mies niiden isä. "Ei se mikään lastenhoitaja ole".

Tähän mennessä tietääkseni kukaan ei ole kysellyt mieheltäni säälivästi, kuinka kova ikävä lapsilla mahtoi häntä olla työmatkan aikana. Minun muutaman päivän poissaoloni saa useimmat ihmiset vielä näin vuonna 2017 ajattelemaan, että olen lähestulkoon hylännyt lapseni. Hevosharrastus kuuluu samaan hylkäämisajatukseen. Siihen yhtyi aikoinaan myös päiväkodintäti, joka joka kerta lapsia hakiessani voivotteli, miten kova ikävä näillä onkaan ollut etenkin, jos ilmestyin pihaan tallivaatteissa. Lisäksi on suorastaan loukkaavaa, miten kädettöminä sukupolveni miehiä pitävät ihan myös saman sukupolven naiset. "Isäkin voi osallistua" on loukkaavasti sanottu. Meille lapset ovat yhteisiä. Rakkaita ja yhteisiä. Ei yhtään enemmän minun kuin miehenikään.

Mutta se hevonen. Se mahtaa kuitenkin viedä sekä mieheni rahat että pilata hänen välttämättömän geneettisen haaveensa kalliista autosta. Ja ihan mies joutuu lapsiaankin hoitamaan, jauhelihaa paistamaan ja kulkemaan bussilla. Miesparka. Siellä bussissa joutuu rahvaan keskellä istuu, kun rouva kaasuttaa perheen Toyotalla kehää pitkin itä-Helsinkiin. Herra varjele, mies, jätä jo tuollainen kelvoton ämmä, joka jättää miehen tekemään naisten töitä Herran Vuonna 2017. Mitä sellaista voit häneltä muka saada, mitä muilta et?

Kumppanuus, parisuhde ja onnellisuus eivät riitä! Mies, sinä tarvitset urheiluauton ja sikarin!

Ei ole voinut olla miehellä kivaa Badmintonissa. Kärsi varmasti.







perjantai 26. toukokuuta 2017

Rukous

Hyvä Kouluratsastuksen Jumala.

Ihmettet varmaan, miksi käännyt puoleesi. En ole paljoa ollut yhteyksissä. Totta puhuen, en ole aina uskonut sinun olevan edes olemassa, mutta koska olen hiukan epätoivoinen, ajattelin kysäistä muutamaa juttua.

Tai pyyntöjähän minulla on. Niin kuin kaikilla harvakseltaan rukoilevilla. Aloitan silti kiitoksella. Kiitos, että minulle on tarjoutunut mukava mahdollisus haastaa itseni hevosen kanssa, joka ei ole varsinaisesti luonteeltaan sopivin kouluratsastukseen. Yritän kuitenkin saada sekä sen että itseni keskittymään. Oikeasti yritän. On pakko tunnustaa, että minua ei kauheasti kiinnostaisi. Minusta kouluratsastus on aika tylsää. Se on samaa sarjaa kuin koululiikunta tai matematiikka: haluaisin olla luonnostaan hyvä, koska en jaksaisi harjoitella. Tällaisissa tilanteissa kehnot arvosanat kiukuttavat eniten. Ei kouluratsastuksella ole minulle mitään itseisarvoa, ainoastaan välinearvoa.

Pyyntöni olisivat kuitenkin seuraavat: voisitko järjestää käsiini tasaisen tuntuman. Yritän kyllä itsekin, mutta jos se sormia napsauttamalla onnistuisi, niin kiitos. Ehkä te jumalat pystytte mihin vain. Lisäksi haluaisin ymmärtää, että jos jotain pitää tehdä jossain tietyssä pisteessä, se pitää tehdä siinä tietyssä pisteessä eikä esimerkiksi vähän myöhemmin tai sinne päin. Ymmärtääkseni asennat kouluratsastajiin täsmällisyyttä. Ottaisin sitä ison tuopin. Kiitos.

Kiitos kärsivällisestä valmentajasta, kiitos harjoittelumahdollisuuksista, kiitos ratsastushousuista, jotka pysyvät valkoisina. Mutta ethän kuitenkaan iskosta päähäni ajatusta, että kehno menestykseni olisi tuomarin syytä eikä itseni? Silloin minun on nimittäin pakko peruuttaa rukoukseni, koska moinen toiminta paljastaa sinun olevan Saatana. 

Sori. Amen.

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...