keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Hillitte ittes, ihminen!

Nykyisin on muodikasta olla rehellinen. Puututaan, sanotaan ja kommentoidaan muita ja muiden asioita, koska ei vain voida olla hiljaa. Miksei voida?

Me olemme hevosten kanssa ihan samanlaisia kuin ihmistenkin. Jos ihminen ei osaa hillitä itseään toisten ihmisten kanssa, hän ei todennäköisesti osaa sitä tehdä hevostenkaan kanssa. Itsehillinnän puutteessa kiukku purkautuu ympäristöön, joka ei osaa käyttäytyä "oikein". Kyse on kuitenkin siitä, että itseltään loppuvat konstit hallita tilannetta.

Itsehillinnän puute ilmenee myös ympäristön arvostelemisena. Se auttaa ummistamaan silmät omilta virheiltä ja korottautumaan muiden yläpuolelle. Muista samanmielisistä saadaan kaivattua voimaa. Mitä pidempään muiden ilkeämielinen arvostelu jatkuu, sitä varmemmin itsestä ei enää löydy mitään vikaa. Kun noustaan hevosen selkään, vika on edelleen muissa ihmisissä: valmentajissa, tuomareissa, katsomossa istuvissa ihmisissä, kilpakumppaneissa, jotka eivät osaa kilpailla reilusti, tallikavereissa, jotka ovat kateellisia eivätkä kannusta. Ennen pitkää vikaa on myös hevosessa. Täydelliset ihmiset eivät koe, että heidän pitäisi sopeutua ympäristöön, vaan he vaativat ympäristöä sopeutumaan heihin ja heidän erityislaatuisuuteensa.

Eipä meistä kukaan silti ole yli-ihminen. Me kaikki arvioimme muita. Fiksut kuitenkin ymmärtävät pitää mielipiteensä omana tietonaan eivätkä lähde lietsoutumaan samanmielisten joukkoon, länkyttämään selän taakse. Joukossa ilkeys tiivistyy. Kun puhutaan pahaa joukolla, vika on porukan eli ei oikein kenekään. "No kun ne muutkin." Ärsyynnytään yhdessä. Lopulta ihan kaikesta.

Lapsilla ja nuorilla ei välttämättä ole työkaluja olla ärsyyntymättä toisista ihmisistä ja heidän erilaisuudestaan, ja kun joku ihminen on oikein "ärsyttävä", häneltä katoaa ihmisarvo. Yhtäkkiä sanotaan ja tehdään ihan mitä sattuu, "koska se ärsyttää meitä pelkällä olemassaolollaan." Koulussa tähän pyritään puuttumaan. Entä sitten, kun koulu on ohi? Monelle tulee yllätyksenä, etteivät aikuiset ole yhtää sen fiksumpia. Itse asiassa aikuiset ovat ihan samanalaisia laumaeläimiä kuin nuoretkin. He vain väittävät olevansa rehellisiä ja mielestään ainoita, jotka "uskaltavat sanoa ja puuttua epäkohtiin".

Ihmiset, jotka osaavat hillitä itsensä toisten ihmisten kanssa, hillitsevät itsensä myös hevostensa kanssa. Tällaiset ihmiset osaavat myös ottaa vastaan neuvoja ja palautetta.Ihmiset, jotka vativat itseltään käytöstapoja, vaativat niitä myös eläimiltään.   Ihmiset, jotka ovat toisten ihmisten mielestä mukavia ja pitävät kiinni säännöistä ja käytöstavoista, ovat yleensä myös hevosten mielestä mukavia, koska nekin pitävät selkeistä säännöistä ja hyvästä käytöksestä. Hevonen ei halua, että joku käy yhtäkkiä sen kimppuun kuin yleinen syyttäjä, muuttaa mieltään ja raivoaa.

Ei ole millään tavalla kunnia-asia olla muiden mielestä "tosi taitava hevosten kanssa, mutta huono ihmisten kanssa." Eikä sellaisia ihmisiä sitäpaitsi oikeasti ole olemassakaan. Se on vain käytöstavattomien ihmisten tapa puolustaa huonoa käytöstään.

Itsehillintä kuuluu hevosmiestaitoihin, myös ihmisten seurassa. Puhu kauniisti. Arvosta muita. Ole mukava. Kuuntele kaikkia, ja paina mieleesi viisaiden sanat.



 


maanantai 20. helmikuuta 2017

Kenttäpostia 12: Bucas Freedom

"Joku on jättänyt tänne loimen."

"Outi kuule, se on Bucas Turnoff. Tiedän noi loimet. Tää Freedom on paljon parempi päällä."

"Tuu hakemaan se pois. Kenen lie."

"Ihan on jätetty kiinni kaikki vyötkin."

"Aha. Et uskonut sitten?"
Kuvat: Outi Alander

perjantai 17. helmikuuta 2017

Unohtamisen aikaikkuna

"Kannettu vesi ei kaivossa pysy eikä luettu tieto ain päässä", lohdutti professori Raija Sollamo minua, kun kävimme läpi graduni raakaversiota. Muististani ei löytynyt kreikan käännökseeni liittyvää oikeaa termiä. Vähän hävetti. Olisi ollut helpompaa mokata paperilla kuin kasvotusten. Nyt 10 vuotta gradun palautuksen jälkeen olen autuaasti unohtanut ihan kaiken. Ihminen unohtaa sen, mitä ei tee.

Ratsastuksesta kuulee monen sanovan, että se on kuin polkupyörällä ajoa; kerran opittuaan sitä ei unohda koskaan. Hienosäätö sen sijaan on jotain, mikä unohtuu. Vai vieläkö sinä ajelet polkupyörällä alamäkeä X-asennossa satulan päällä istuen?

Saksalainen psykologi Hermann Ebbinghaus (1850-1909) on muistitutkimuksen pioneereja. Useat hänen löydöksistään ovat yleisesti tunnustettuja vielä tänäkin päivänä. Yksi niistä on "forgetting curve". Termiä ei ymmärtääkseni ole käännetty vakiintuneeksi suomeksi, mutta kyseessä on eräänlainen unohtamisen aikaikkuna. Ebbinghaus havaitsi, että unohtaminen alkaa välittömästi oppimistilanteen jälkeen, jos opittua asiaa ei aktiivisesti ylläpidetä. Opittu asia on parhaiten hallussa 20 minuuttia oppimistapahtuman jälkeen, minkä jälkeen muistijälki heikkenee eksponentiaalisesti. Seitsemässä päivässä muistijälki on jo tyystin kadonnut.

Vaikka Ebbinghausin tutkimuksessa oli kyse merkityksettömien sanalistojen opettelusta, sitä voi hyvin hyödyntää myös ratsastuksessa. Tuntuuko joskus, että kaikki menee ratsastustunnilla hyvin, opettaja opettaa sinulle asian ja lopputunti on yhtä nousukiitoa? Viikon päästä aloitatte kuitenkin taas alusta. Homma junnaa paikallaan ja sinua turhauttaa. Silloin kannattaa miettiä Ebbinghausin teoriaa ja pohtia, mitä tuli tehtyä hevosen kanssa ratsastustuntia seuraavana päivänä ja muina päivinä ennen seuraavaa ratsastustuntia.

15 minuuttia päivässä on oppimisen kannalta parempi kuin tunti kerran viikossa. Oman hevosen kanssa siihen on mahdollisuus.

Kuva: https://en.wikipedia.org/wiki/Hermann_Ebbinghaus

Näillä linkeillä pääset googlettelun alkuun.
http://www.opinto.net/web/parser.php?sec=psyk&page=kogni-005-6
https://en.wikipedia.org/wiki/Hermann_Ebbinghaus
http://www.peda.net/en/magazine/jarvenpaa/lukio/psykologia?m=content&s_id=discussion&d_v=new&t_id=5&p_id=5


tiistai 14. helmikuuta 2017

Kenttäpostia 11: Hyvää ystävänpäivää

No kuulkaa, nyt on muutettu. Täällä on kaikki naiset minuun ihan lääpällään. Jouduin yhdelle sanomaan matkalla maneesin harjoituskisoihin, että voishan se olla mielessä, mutta hypätään nyt ensin! Ihme lorottajia. Kuseskelevat joka paikkaan ja jättävät kannet auki mennessään.


Kuva : Laura Nores
Minä tosiaan hyppäsin viime viikonloppuna ensimmäisen pienen harjoituskisani täällä etelässä. Esteet nyt olivat sellaisia, että vähän mietin, viitsiikö tässä edes jalkojaan nostaa, mutta tein ihan kelpo suorituksen. Nainen sai tyylituomarilta kehuja esimerkiksi asenteesta. Ihmekös tuo, kun joka esteellä se erikseen minulle sanoi, että hyppää. Ihan kun en olisi tajunnut itse, että edessä on este! Nalkuttaja! Onneksi se toinen nainen on puolellani ja pyrkii kitkemään kaikki typerät tavat tuosta naisesta pois.

Minulla on täällä tosi iso karsina ja näen siitä ulos. Naapurin mies on ihan hauska tyyppi ja aitaukseenkin olen saanut seuraa. Olen vähän sisustanut ja päätin tehdä yhdestä nurkasta vessan. Heinän ne vaihtoivat minulle ihan rutikuivaksi ja sitä tarjotaan tosi usein. Se on hyvä, koska kuivike on täällä tosi pahaa eikä sitä juuri kannata syödä.

Tuon naisen mielestä olen ollut täällä näin alkuun vähän outo. En ole paljoa jutellut ja sitten olen kuulemma ollut muutenkin vähän vaisumpi. Kuulemma tukeudun siihen enemmän enkä tee niin paljon omia ratkaisuja.

Ja kehtaa vielä ihmetellä! Tuntuu kuin se olisi unohtanut, että viime kesänä kun se toi minut uuteen paikkaan, se jätti minut metsään yksin! Varsinainen hevosen paras ystävä!

Päde
Me ei olla lihavia. Se on toi talvikarva ja tuon naisen valkoiset housut. (Kuva: Sami Nyyssönen)






maanantai 13. helmikuuta 2017

Mitä voi sanoa

Hevosenpitoon ja lastenkasvatukseen pätevät monet samat lainalaisuudet. Ensinnäkin toisten ihmisten lapsia ja hevosia pitää aina kehua ihaniksi ja söpöiksi, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Kehuminen murtaa jään ihmisten välillä. Kyllähän me lähes poikkeuksetta olemme sitä mieltä, että lapsemme ja eläimemme ovat jatkeitamme ja ison työn tuloksia. Siksi kehut.

Arvostelulla sen sijaan padotaan jäätä. Sitä paitsi kaikki hevosiimme tai lapsiimme kohdistuva kritiikki menee meillä ihon alle. Jos joku sanoo, että lapseni ei osaa käyttäytyä, kuulen hänen sanovan myös, että minä en osaa kasvattaa. Jos joku sanoo, että hevoseni meno on kauhean näköistä, korvissani soi, että minä en osaa ratsastaa enkä kouluttaa. Joskus lause vielä alkaa sillä kuuluisalla "ei millään pahalla, mutta..." Ai hyvälläkö sitten?

Me luulemme vähän turhan usein osaavamme antaa "rakentavaa kritiikkiä" ja oikeasti vain töksäyttelemme asioita, joita ei tarvitsisi sanoa. Ainakaa juuri meidän. Talliolosuhteissa huomautellaan kaikenlaista, minkä voisi jättää sanomatta. Ohjeemme voivat toimia meillä itsellämme, mutta muille ne ovat hyödyttömiä ohjeita. Ja voi olla, että itsekin ajattelemme virheellisesti. Suomen mittakaavassa hyvinkin luettua blogia kirjoittavana olen tietysti päässyt myös julkisen arvostelun kohteeksi. Sen takaa löytyy usein sellaiset tutut ja puolitutut, jotka kirjoittavat hevostallinettiin, koska haluavat kasvotusten olla kanssani väleissä, mikä tietysti tekee esimerkiksi tallikohtaamisista paljon helpompia. Minulle se käy ihan hyvin. Minun elämäni on helpompaa, kun ajattelen kassaihmisten olevan hyväntahtoisia ja mukavia, vaikka se olisi pelkkää näytelmää. Länkyttäkööt sitten selän takana, mitä haluavat.

Ja kyllähän sen ihmisistä huomaa, ketkä sellaisia ovat. Näkevät välillä kiitettävästi vaivaa peittääkseen sen. Ja minusta se on hyvä niin.

"Ei se osaa edes ratsastaa". (Kuva: Erica Lilja)

Lue ystäväni Kirsin kirjoitus nettikirjoittelusta täällä.
http://starbox.fi/kirsikankukkia/nettikayttaytymisen-kultaset-saannot

perjantai 10. helmikuuta 2017

Ihana Apassionata ja ihana Bartolo Messina


Tämän vuoden Apassionata "The Cinema of Dreams" oli edellisvuosien tapaan ihana satu. Tyttäreni mielestä sisääntuloratsastuksen isosiipiset keijut olivat ihaninta, mitä hän oli ikinä nähnyt. Esittelyn jälkeen show kuitenkin lähti tänä vuonna vauhdikkaammin käyntiin. Saimme välittömästi seurata laukkaavien hevosten selässä esitettyjä temppuja. Ei siis turhaa odottelua eikä kitinää vieruspenkiltä, että milloin alkaa tapahtua! Heti tapahtui. Äiti kiittää.

Mutta niin se menee, että se, mistä äiti erityisesti pitää, on lapsen mielestä todella tylsää. Olisin voinut seurata italialaisen Bartolo Messinan työskentelyä vapaana kulkevan hevoslauman kanssa vaikka kuinka pitkään. Messinan kerrotaan olevan jo toisen polven hevoskouluttaja ja olen vakuuttunut, että tämä tapa kommunikoida hevosten kanssa saisi paatuneimmatkin Apassionata-shown arvostelijat vaikuttumaan. Tyttären mielessä oli kuitenkin kysymys, joko mennään ravintolaan. Olin luvannut hänelle simpukkaillallisen ja ostoksia Helsingissä.

Apassionatassa täytyy ihailla sitä, miten iloiseksi hevosten esittäminen voidaan tehdä. Joskus ihmettelen, miten jotkut ihmiset jaksavat mennä katsomoon arvostelemaan, ettei esillä ole olympiatason kouluratsastusta tai että joku temppu ei mennyt täydellisesti. Menkää hyvät ihmiset kouluratsastuskilpailuihin tai vaikka seuraamaan hevosia laitumelle, jos ette esityksiä halua nähdä! Täällä on musiikkia, elämyksiä, wau-kokemuksia ja hyvää mieltä. Kaikki lavalla esiintyvät osaavat enemmän kuin peruspulliainen ikinä. Enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että hevoset lavalla kärsisivät. Kärsivämpiä hevosia näkee suomalaisten täydellisten hevosenomistajien hemmetin hyvässä hoidossa.

Esityksen jälkeen menimme tyttäreni kanssa siis perinteisesti ravintolaan ja ostoksille. Täydellisen päivän kruunasi uusi Shopkins-pakkaus, johon tyttäreni  vaihtoi luvatun jälkiruoan jossain kahvilassa, ja suostuipa vielä kävelemään kauempana olevalta bussipysäkiltä mukisematta kotiin. Kun tiedustelin, mitähän äiti mahtaisi saada menetetyn kahvinsa tilalle, tytär sanoi pikkuvanhasti ja katsettansa lelustaan nostamatta, että "kuule äiti, on meillä kotonakin kahvia. Ei tartte sunkaan aina kaikkea ostaa."



Kuvat: Apassionata

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ruuhka!

Kun kymmenen vuotta sitten päädyin vuokraamaan nyt jo edesmennyttä Tinttiä, jonka siis myöhemmin ostin itselleni, minun piti opetella ratsastamaan itsenäisesti. Ei ollut helppoa. Kun oli tottunut menemään muiden kanssa samaan suuntaan ja tekemään sitä, mitä joku sanoi, itsenäiseen treenaamiseen ja muiden tekemiseen keskittyminen samanaikaisesti oli tosi vaikeaa. Niinpä laskelmoin. Niihin aikoihin tiesin hyvin, keneltä tuli tiuskaisuita ja kuka ei kestänyt sitten millään kaltaiseni tohelon puuhia, joten tein kuin hevoset: väistin vihaisia.

Mutta eihän ruuhkaa voinut loputtomiin välttää, jos meinasi ratsastaa ihmisten aikaan. Toimin samalla tavalla kuin silloin, kun opettelin ajamaan autoa Helsingissä: en heti rynnännyt aamu- tai iltapäiväruuhkaan. Ilta- ja yöajat olivat aika helppoja, sillä taksikuskit ja muut ammattiautoilijat kaahaasivat ohi joka tapauksessa minusta välittämättä, sillä kaikkihan ovat heidän tiellään kellonajasta riippumatta. Pikku hiljaa tuli varmuutta. Neljän ruuhka ei edelleenkään ole suosikkiaikani ydinkeskustassa, mutta kyllä minä siellä voin ajaa. Mitä enemmän autoja, sitä enemmän ihmiset seuraavat liikennettä. Sama se on maneesissakin.

Viimeiset neljä vuotta itsenäinen ratsastus sujui tosi helposti, koska vaikka meitä oli maneesissa tai kentällä useampi, yksi aina ilmoitti, milloin vaihdetaan suuntaa. Ja silloin kun ihmiset osaavat kommunikoida ystävällisesti ilmoittamalla omat kuvionsa muille, kaikilla on tilaa eikä törmäyksiä tule. Avainsanat ovat mielestäni nimenomaan kommunikointi ja toisten kuunteleminen. Ja mennäänhän kilpailujen verryttelyssäkin aina kaikki samaan suuntaan.

Nyt olen taas hevoseni kanssa isolla tallilla, missä maneesissa on välillä tosi paljon ratsukoita. Huomaan ajattelevani, että yhteen suuntaan ratsastaminen helpottaisi kaikkien tekemistä. Kaikenlaiset kiemuraurat ja vasta-asetukset ovat sitä varten, että tasapainoinen ratsastaminen onnistuu, vaikka yleinen ratsastussuunta olisi eri kuin se, missä juuri sillä hetkellä haluaa ratsastaa.

Mutta jokaisella tallilla on tapansa. Itse olen nyt tehnyt niin, että pyrin seuraamaan muita ratsukoita ja valitsemaan suuntaa heidän mukaansa. Ja jos jollain on siellä ruuhkan keskellä valmennustunti, silloin minun on kannattavinta ratsastaa valmennuksessa olevan ratsukon ratsastussuuntaan ja antaa tilaa. Ratsastuksenopettajan ääni yleensä kaikuu maneesissa ja suunta käy siitä ilmi.

Turpa tuuleen päin! Kuva: Erica Lilja

P.S. Horzen ystäväviikon kunniaksi saat 14.2.2017 saakka 10% alennusta kaikista Horze-  ja B Vertigo- merkkien tuotteista  Lisäksi ensi sunnuntaina 12.2.2017 saat 25% alennusta mistä tahansa Horze-merkin tuotteesta (ei koske muutamia poissuljettuja tuotteita). Täydellisesti minun tuuriani, että kävin juuri ostamassa sieltä täyteen hintaan Pädelle leikkipallon...

Aihetta sivuten

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...